• Kuopiolaisista 70 prosenttia ei halua muuttaa kotikaupungistaan mihinkään – helsinkiläiset ovat innokkaimpia muuttamaan oman kaupunkinsa sisällä

    Vantaalaisten muuttohalukkuus on kyselyn suurin, seuraavaksi innokkaimpia muualle muuttajia ovat jyväskyläläiset ja espoolaiset.
    Kuopiolaiset eivät halua muuttaa minnekään, osoittaa tuore kysely. Myös helsinkiläiset ovat uskollisia omalle kotikaupungilleen, mutta eivät pidä pahana ajatuksena muuttaa kaupungin rajojen sisällä toiseen paikkaan.
    Kuopiolaiset eivät halua muuttaa minnekään, osoittaa tuore kysely. Myös helsinkiläiset ovat uskollisia omalle kotikaupungilleen, mutta eivät pidä pahana ajatuksena muuttaa kaupungin rajojen sisällä toiseen paikkaan. Kuva: Jaana Kankaanpää, Jukka Koivula
    Uutiset
    29.12.202023:00
    Jukka Koivula

    Yli puolet (55 prosenttia) suomalaisista kaupunkiasukkaista ei muuttaisi muualle omasta kaupungistaan ja kaupunginosastaan.

    19 prosenttia heistä voisi muuttaa, mutta oman kaupunkinsa sisällä, kun taas 26 prosenttia ilmoittaa olevansa valmiita muuttamaan kokonaan toiseen kaupunkiin.

    Uskollisimpia omalle kaupungilleen ja kaupunginosalleen ovat kuopiolaiset, joista 70 prosenttia ei muuttaisi minnekään muualle.

    Hyvänä kakkosena tulevat tamperelaiset ja kolmosena turkulaiset, neljäntenä jyväskyläläiset ja viidentenä oululaiset.

    Helsinkiläisistä vastaajista 53 prosenttia ilmoittaa, ettei muuttaisi minnekään muualle, mutta peräti 33 prosenttia pääkaupunkilaisista olisi valmiita muuttamaan oman kaupunkinsa sisällä. Lukema on selvästi korkein; seuraavaksi innokkaimpia oman kaupunkinsa sisällä olisivat muuttamaan tamperelaiset (20 prosenttia) ja turkulaiset (14 prosenttia).

    Vantaalaisista lähes puolet (46 prosenttia) ei muuttaisi minnekään muualle, 8 prosenttia muuttaisi oman kaupunkinsa sisällä ja peräti 46 prosenttia olisi valmiita muuttamaan muuhun kaupunkiin. Vantaalaisten muuttohalukkuus on kyselyn suurin, seuraavaksi innokkaimpia muualle muuttajia ovat jyväskyläläiset ja espoolaiset.

    Helsinkiläisistä ainoastaan 14 prosenttia olisi valmiita muuttamaan johonkin muuhun kaupunkiin. Luku on pienin vastaajakaupunkien joukossa. Toiseksi vastahakoisempia muuttajia ovat tamperelaiset (16 prosenttia).

    Tulokset käyvät ilmi YIT:n tilaamasta ja Prior Konsultoinnin toteuttamasta Kestävät kaupunkiympäristöt -barometrista, johon vastasi yli tuhat kaupungissa asuvaa suomalaista syyskuussa 2020. Barometrin tavoitteena on selvittää, millaisia kaupunkiympäristöjä Suomessa halutaan kehittää.

    Kyselyssä kaupunkilaiset ottavat kantaa kodin, työ- ja kaupunkiympäristön, liikkumisen ja kaupan vaihtoehtoihin. Barometri toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Tuloksia verrataan osin aiempiin tutkimuskierroksiin.

    Kysely on suunnattu Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän ja Kuopion asukkaille.

    ”Jos mikään käytännön seikka, kuten raha tai sijainti eivät toimisi hidasteina, niin mihin kaupunkiin ja kaupunginosaan muuttaisit Suomessa” -kysymyksen vastauksissa nousevat esiin samat kaupunginosat kuin viime vuonna. Ykkösenä ovat edelleen Eira, Kaivopuisto ja Ullanlinna, sen jälkeen Helsingin keskusta, Kamppi sekä Punavuori.

    Kysyttäessä, miksi muuttaisit mainitsemaasi kaupunginosaan tai kaupunkiin, korostuvat vastauksissa luonnonläheisyys ja merellisyys sekä toisaalta lähellä olevat palvelut ja elämisen helppous.

    Perustelut vaihtelevat kuitenkin vastauksissa mainittujen kaupunkien mukaan. Helsingin kohdalla esiin nousee ykkösenä helppous ja palvelut lähellä, kun taas Espoon kohdalla mainitaan luonnonläheisyys ja merellisyys. Tampereen kohdalla kehutaan kaupungin viihtyisyyttä.

    Artikkelin aiheet
    muuttoliike
    kaupungistuminen
    kyselytutkimus
    Kuopio
    Kestävät kaupunkiympäristöt -barometri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria