• Akavan hallitus: Hyväksymme irtisanomiskiistan ratkaisuehdotuksen

    Kiista irtisanomislaista on tulehduttanut pahoin työmarkkinatilannetta.
    Uutiset
    26.10.201817:19
    STT

    Akavan hallitus on hyväksynyt hallituksen sovintoehdotuksen irtisanomiskiistan ratkaisemiseksi. SAK:n ja STTK:n vastauksia ei ole vielä saatu.

    Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoi olevansa vakuuttunut, että lopputulos tulevissa uudistuksissa on myönteisempi, kun valmistelu tehdään yhdessä kolmikantaisesti. Fjäder totesi, että työmarkkinoille syntynyt epäluottamus ei ole kenenkään etu.

    Kiista irtisanomislaista on tulehduttanut pahoin työmarkkinatilannetta.

    Keskeinen muutos hallituksen eilen tekemässä ehdotuksessa on, että siinä ei ole määritelty, että uudet säännöt koskisivat enintään kymmenen henkeä työllistäviä yrityksiä. Irtisanomisen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa tulisi uudessa mallissa "ottaa huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden määrä".

    Nelikohtaiseen kompromissiehdotukseen sisältyy myös karenssin lyhentäminen tilanteissa, joissa työnantaja on antanut työntekijälle potkut tästä itsestään johtuvista syistä. Karenssi olisi nykyisen 90 päivän sijasta 60 päivää.

    Lisäksi hallitus ehdottaa kolmikantaista valmistelua tavoista osoittaa aktiivimallin edellyttämä aktiivisuus sekä omaehtoisen työttömyysturvan mallista.

    Artikkelin aiheet
    Akava
    irtisanomislaki
    työmarkkinat
    Sture Fjäder
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle