• Venäjän talouskasvun ennustetaan pysähtyvän

    Uutiset
    17.9.201416:00
    Jukka Koivula

    Venäjän talouskasvu pysähtyy kuluvan vuoden aikana, Suomen Pankki ennustaa Euro ja talous -katsauksessaan tiistaina.

    Valtiovarainministeriön (VM) arvio Venäjän talouskehityksestä on vielä Suomen Pankin ennustusta pessimistisempi.

    VM ennakoi Venäjän bruttokansantuotteen pienenevän prosenttiyksikön tänä vuonna.

    Suomen Pankin kansainvälisen talouden ennusteessa arvioidaan, että maailmantalouden kasvu jää kuluvana vuonna aiemmin ennustettua hitaammaksi.

    Talouskasvun odotetaan kuitenkin vauhdittuvan vuosina 2015 ja 2016. Näiden vuosien maailmantalouden kasvuennuste onkin pidetty ennallaan.

    Yhdysvalloissa talous kasvaa ennusteen mukaan lähivuosina noin kolmen prosentin vuosivauhtia.

    Kiinassa kasvun ennustetaan säilyvän ripeänä, joskin aiempaa hitaampana.

    Sen sijaan EU-alueen kuluvan vuoden kasvulukuja on jouduttu pienentämään. Myös Venäjää koskevaa ennustetta on tarkistettu alaspäin.

    Finanssikriisin jälkeisen kuuden vuoden aikana maailmantalouden kasvu on pitkälti ollut nousevien talouksien varassa, kun kehittyneiden talouksien elpyminen on ollut hidasta.

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Venäjän talous
    talouskasvu
    talousennuste
    Suomen Pankki
    maailmantalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle