• Terveysrahoitusta esitetään alueelliseksi tai valtakunnalliseksi

    Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoittamisesta viime aikoina tehdyissä neljässä eri raportissa korostetaan rahoituspohjan kasvattamista eli terveyshuollon tulisi järjestää valtakunnallisesti tai alueellisesti eikä nykykuntien varaan.
    Uutiset
    15.11.201117:09
    MT toimitus

    Talousneuvoston sihteeristö julkaisi tiistaina professori Hannu Valtosen laatiman raportin Terveydenhuollon rahoitusehdotusten arviointi, jossa vertailleen julkisuudessa esillä olleita neljää erilaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehitysmalleja.

    Ehdotukset ovat Kelan esitys kansallisesta terveysrahastosta, Sitran kansallinen tilaaja-rahoittaja -malli, sosiaali- ja terveysministeriön esitys vahvasta kunnasta sekä THL:n Markku Pekurisen ehdotus 12–15 alueellisesta palvelujen järjestäjästä ja rahoittajasta.

    THL:n aiempaa pitemmälle viety ehdotusta esiteltiin samalla kertaa kuin neljän ehdotuksen vertailu.

    Valtosen mukaan nykyjärjestelmän ongelmia ovat kansalaisten eriarvoisuus palvelujen saannissa, tehokkuus- ja tuottavuusongelmat osassa palveluita sekä heikot edellytykset selviytyä väestörakenteen muutoksesta.

    Kaikissa ehdotuksissa korostetaan järjestäjätahon rahoituksen turvaamista riittävän suuren rahoituspohjan kautta, mikä merkitsee järjestäjätahon koon kasvattamista joko valtakunnalliseksi tai alueelliseksi.

    Esityksissä on erilaisia näkemyksiä siitä, missä määrin tilaajan ja tuottajan roolit tulisi eriyttää toisistaan.

    Pekurisen johtaman asiantuntijaryhmän raportti ehdottaa yksikanavaista alueellista järjestäjä-rahoittajaa.

    Raportissa ehdotetaan muodostettavaksi 12–15 alueellista järjestäjä-rahoittajaa, joiden väestöpohjan tulisi olla vähintään 200 000 asukasta. Kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon julkinen rahoitus keskitettäisiin tälle toimijalle, joka vastaisi palvelujen järjestämisestä ja rahoittamisesta alueellaan.

    Asiakkaiden valinnanmahdollisuuksia parannettaisiin toteuttamalla raha seuraa asiakasta -periaate peruspalveluissa.

    Artikkelin aiheet
    terveysrahoitus
    sosiaali- ja terveydenhuolto
    kuntatalous
    Hannu Valtonen
    THL
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria