kaijaleena runsten on
MT:n toimittaja.
Ihmettelen, kuinka syvään minuun onkaan elämän varrella juurtunut luterilainen työteliäisyyden ihannointi. Eihän kukaan muu syö niin nopeasti kuin suomalainen. Siihen malliin olen tottunut minäkin.
No ehkä Yhdysvalloissa ruokailu sujuu vielä nopeammin: lautanen lähtee edestä ennen kuin ruuan on ehtinyt lopettaa. Keski- ja Etelä-Euroopassa saatetaan kyllä kuitata lounas pelkillä voileivillä, mutta päivän pääateria nautitaankin todella hitaasti perheen tai ystävien kanssa seurustellen.
Mietin, kuinka liiallinen suorittamisen rutiini heijastuu koko elämäni laatuun. Kun heti herättyä ei oikein ole nälkä, tulee vain juotua tuoremehua ja otettua työmatkalle mukaan termosmukillinen teetä tai kahvia. Sitten työssä avaan koneelta aamun otsikot tai sähköpostit ja syön viilin.
Lounaskin tulee usein kuitattua salaatilla. Välipaloiksi napostan pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä tai marjoja. Illan mittaan syön pari pientä ateriaa riippuen siitä, paljonko tulee liikuttua.
Ruokailun koostumus on ymmärtääkseni terveellistä. Vikana on se, että tankkaan työn tai muun ohjelman ohessa.
Ei hyvä.
Silti mikä on ihanampaa kuin viikonloppuna herkutella puolison laittamalla loistavalla aterialla tai käydä ystävän kanssa lounaalla tai istua kahvittelemassa vanhempien luona? Silloin ruokakin oikeasti maistuu. Ja jälkikäteen tuntee kylläisyyttä, joka on yhtä paljon fyysistä kuin henkistä.
Olen opetellut päästämään irti huonoista tavoistani. Aamu alkaa a:lla, niin myös uusi hitaampi elämäni. Mehun ja kahvin nautin nyt pihalla lintuja kuunnellen, ilman tietoverkon virikkeitä.
Pienestä syntyy parempi päivä – ja onnellisempi mieli.
kaijaleena.
runsten@mt1.fi