• Uimavedet juhannuksena tavanomaista lämpimämpiä – vedet voivat viilentyä ensi viikolla

    Viime päivien lämmin jakso on kohottanut vesistöjen pintaveden lämpötilaa.
    Lähellä rantoja meriveden lämpö oli torstaina esimerkiksi Suomenlinnassa liki 15 ja Kemiön saaren luona liki 16 astetta.
    Lähellä rantoja meriveden lämpö oli torstaina esimerkiksi Suomenlinnassa liki 15 ja Kemiön saaren luona liki 16 astetta. Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Uutiset
    20.6.201913:44
    STT

    Uimavedet ovat hieman tavanomaista lämpimämpiä juhannusviikolla. Suomen ympäristökeskus (Syke) ilmoittaa, että ajankohtaan nähden keskimääräinen pintaveden lämpö ylittyi lähes kaikilla sisävesien havaintopaikoilla.

    Viime päivien lämmin jakso on kohottanut vesistöjen pintaveden lämpötilaa.

    Etelä- ja Keski-Suomessa pintavedet ovat 0,5–4 astetta ajankohdan keskimääräistä lämpimämpiä. Pohjois-Suomessa vaihtelu on suurempaa: useimmat vesistöt ovat 1–5 astetta lämpimämpiä kuin tavanomaisesti tähän aikaan.

    Keskiviikkona pintalämpötilat vaihtelivat Etelä- ja Keski-Suomen havaintopaikoilla 16 ja 20 asteen välillä. Pohjois-Suomessa sekä Kainuussa uimavesien lämpö oli 11 ja 20 asteen välillä. Kilpisjärveltä jäät lähtivät viimeisimpänä, ja siellä järven pintalämpötila oli noin 6 astetta.

    Uimavesien lämpö saattaa olla juhannuksena hieman keskiviikon lukuja korkeampi, sillä aurinkoisen ja lämpimän sään ennustettiin jatkuvan juhannukseen saakka.

    Ennusteiden mukaan pintavedet saattavat hieman viilentyä juhannuksen jälkeen.

    Sisävesien pintalämpötiloissa ovat Syken mukaan näkyneet alkukesän ajoin viileä ja tuulinen sää sekä toisaalta hellejaksot.

    Merialueilla rantavesien lämpö osuu yleensä avomeren lämpötilojen ja rannikkoalueen sisävesien lämmön väliin, kertoo päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta.

    Tuntuvasti meriveden lämpötilaan uimarannoilla vaikuttaa hänen mukaansa se, onko ranta matala vai ei.

    Lähellä rantoja meriveden lämpö oli torstaina esimerkiksi Suomenlinnassa liki 15 ja Kemiön saaren luona liki 16 astetta. Pohjanlahdella aaltopoiju mittasi avomerellä hieman alle 10 asteen lämmön.

    Artikkelin aiheet
    uimavedet
    lämpötila
    Juhannus
    Suomen ympäristökeskus (Syke)
    säänennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle