• Uusi työministeri: Työllisyyden kasvu edellyttää talouskasvua

    Marttinen sanoo aikovansa jatkaa edeltäjänsä Arto Satosen aloittamia uudistuksia.
    Työministeri vaihtui sovitusti tänään. Matias Marttinen (kok.) on toisen kauden kansanedustaja Raumalta Satakunnasta.
    Työministeri vaihtui sovitusti tänään. Matias Marttinen (kok.) on toisen kauden kansanedustaja Raumalta Satakunnasta.  Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset|Politiikka
    6.5.202512:15
    STT

    Työministerin tehtävässä tänään aloittanut Matias Marttinen (kok.) sanoo, että ympäröivän maailman epävarmuuden takia Suomessa on tehtävä kaikki mahdollinen kasvun vahvistamiseksi.

    Marttisen mukaan talouskasvu on myös työllisyyden kasvun edellytys. Yrittämisen edellytyksiä pitää vahvistaa, jotta yritykset uskaltavat palkata väkeä, hän sanoo.

    Marttinen sanoo aikovansa jatkaa edeltäjänsä Arto Satosen (kok.) aloittamia uudistuksia.

    34-vuotias Marttinen on toisen kauden kansanedustaja Raumalta Satakunnasta.

    Hallituksen tavoite luoda hallituskauden aikana edellytykset 100 000 uuden työpaikan synnylle on kohdannut haasteita, kun työpaikkojen määrä on kasvamisen sijasta laskenut noin 50 000:lla. Marttisen mukaan hallitus tulee ilman muuta pitämään kiinni tavoitteistaan ja jatkamaan sovittuja työmarkkinauudistuksia.

    Hän uskoo, että kehitys on jo lähtenyt oikeaan suuntaan.

    ”Nythän me jo näemme sen, että Suomen talous on kääntynyt kasvuun ja ennusteen valossa tulevina vuosina talouskasvu jatkuu. Nyt on tärkeää saada vahvistettua tuota kasvunäkymää entisestään”, Marttinen rohkaisi.

    Hän ei ryhtynyt tiedotustilaisuudessaan esittämään vielä uusia toimia työllisyyden kohentamiseksi, mutta sanoi tuovansa eduskunnan käsittelyyn puolisenkymmentä hallituksen esitystä työmarkkinaratkaisuista.

    ”Pidän tärkeänä, että hallitus voi arvioida jatkuvasti tulevien budjettiriihien, kehysriihien yhteydessä, että löytyykö vielä uusia kasvu- ja työllisyyspäätöksiä, joita hallitus kykenisi viemään eteenpäin.”

    Marttinen lupasi myös kuunnella ministerintehtävässään palkansaajapuolen näkemyksiä.

    ”Totta kai on selvää, että kaikista kysymyksistä emme varmasti tule olemaan samaa mieltä. Minun perusperiaatteeni on se, että aina pyritään löytämään tasapainoinen hyvä ratkaisu näistä asioista”, Marttinen sanoi.

    Marttinen nousi myös hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäseneksi Satosen tilalle.

    Marttisen jatkaja kokoomuksen eduskuntaryhmän johtoon valitaan myöhemmin.

    Uutista täydennetty 6.5. kello 12:58.

    Artikkelin aiheet
    Matias Marttinen
    työllisyys
    talouskasvu
    hallituksen uudistukset
    työmarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa