

Pyhäjoen kunta Pohjois-Pohjanmaalla riemuitsi vuonna 2011, kun Fennovoima päätti rakentaa ydinvoimalan Pyhäjoelle eikä Lapin Simoon.
Matkan varrella hankkeen ylle on tullut varjoja, mutta vielä 2020 kunnan asukkaista 70 prosenttia oli ydinvoimalahankkeen puolella ja 30 prosenttia vastaan Pyhäjoen kunnan Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan.
Moni MT:n keskiviikkona haastattelema asukas sanoi, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut mielipiteitä. Aihe on kuitenkin sen verran arka, ettei kukaan hanketta vastustava halua esiintyä lehdessä nimellään tai kuvallaan.

"Toivottavasti koko hanke torpataan, ainakin Rosatom", ruokakaupan parkkipaikalla tavoitettu mies toteaa.
"Silloin kun ydinvoimalaa haettiin, minulla oli myönteinen kanta. Olisi vain toinen laitostoimittaja", keskustassa kävellyt rouva tiivistää.
Myös hankkeen etenemistä puoltavia näkemyksiä kuultiin. Eräs haastateltu kantaa huolta niin Venäjän kansalaisten kuin paikallisten yrittäjien puolesta. Hänen mielestään on kohtuutonta, jos kaikki pysäytetään.
"Ydinvoimalahanke on tuonut kuntaan elinvoimaa. Täällä on nyt ihan eri meininki."
Paikallinen ravintolayrittäjä H Huong Rahlan-Kallio kertoo MT:lle, että Ukrainan tilanne on aiheuttanut epävarmuutta hänenkin liiketoimintaansa.
Rahlan-Kallio kertoo perustaneensa ravintolan ydinvoimalaa varten vuonna 2017. Jos hanke kaatuu, hän ei tiedä, kannattaako ravintola enää silloin.

Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen uskoo, että hanke etenee tavalla tai toisella. Hän ei halua spekuloida laitostoimittajan vaihdoksella.
"Ei se ole niin yksinkertaista, että häädetään venäläiset ulos hankkeesta", Soronen muistuttaa. Fennovoima on tilannut ydinvoimalan Raos Project Oy:ltä avaimet käteen -periaatteella. Raos Project on Rosatomin tytäryhtiö.
Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla rakennetaan parhaillaan hallintorakennusta ja varastoja sekä louhitaan 12 hehtaarin kokoista kaivantoa itse voimalaa varten.
Hanhikiventien varteen on rakennettu asuntoja tuhannelle ihmiselle. Nyt työmaalla työskentelee noin 400 ihmistä.
Fennovoima ei päästänyt Maaseudun Tulevaisuutta ydinvoimalatyömaan porttien sisäpuolelle yhtiön koronaohjeistukseen vedoten. Myöskään oppaana toiminut paikallinen viestintäasiantuntija ei saanut kommentoida mitään, vaan kysymykset ohjattiin lähettämään sähköpostitse yhtiön viestintään.
Yhtiö ei halunnut kommentoida, kuinka paljon hankkeeseen on jo pantu rahaa, kuinka pitkään viiveeseen yhtiö on varautunut eikä siihen, mitä tapahtuu, jos rakentamislupaa ei myönnetä.
Hanhikivi 1 -voimalaitoksen investoinnin suurudeksi Fennovoima on arvioinut 7–7,5 miljardia euroa, mistä kotimaisen investoinnin osuus on noin 2 miljardia euroa. Lehtitietojen mukaan tähän mennessä rahaa on kulunut ainakin satoja miljoonia euroja.
Tiedotteessaan Fennovoima toteaa, että yhtiölle tilanne on hankala.
"Kansainvälinen yhteisö on asettanut useita rajoittavia toimenpiteitä. Ydinvoima-alaa ei ole näihin sisällytetty, mutta keskustelua siitäkin käydään. Jo nykyisten päätettyjen sanktioiden odotetaan vaikuttavan Hanhikivi 1 -hankkeeseen."
Fennovoimalla on sitoumuksia ja sopimuksia hankkeen sidosryhmien kanssa, mukaan lukien yhtiön omat työntekijät. Yhtiö toteaa, että sen tehtävät ja lakisääteiset velvoitteet säilyvät ennallaan, kunnes niihin tulee muutoksia pakotteiden tai viranomaisen sitovien päätösten kautta.
"Olemme hyvin pahoillamme ja surullisia tapahtumista ja tilanteesta Ukrainassa. Alueella on paljon työntekijöidemme läheisiä, joihin invaasio on vaikuttanut, ja ajatuksemme ovat heidän luonaan", Fennovoima kirjoittaa.
Lue myös: