• Metsästäjät aloittavatriistakolmiolaskennat

    Uutiset
    23.7.201216:00
    MT toimitus

    Suomen riistakeskus suosittaa riistakolmioiden kesälaskennan ajoitusta heinäkuun viimeiseen tai elokuun ensimmäiseen viikonloppuun.

    Riistakeskus toivoo, että riistakolmiolta havaitut metsäkanalintujen poikueet ja aikuiset linnut tallennetaan suoraan riistantutkimuksen nettisivuille.

    Metsästäjien keräämä tieto antaa maa- ja metsätalousministeriölle perustan valmistella kanalintujen jahtiaikoja koskevan asetuksen.

    Havumetsästä hallintopäätökseksi viikossa -toimintamalli on ainutlaatuinen maailmassa.

    Alkukesä oli kolea ja sateinen, minkä pelätään tuhonneen kanalintujen poikasia.

    Suomen riistakeskus ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) toivovat mahdollisimman monen metsästysseuran laskevan riistakolmionsa heti heinä-elokuun vaihteessa, sillä tuolloin riistantutkimus ehtii paremmin käsitellä laskentatulokset.

    Ajantasainen tieto auttaa myös metsästysseuroja päättämään mahdollisista kanalintujen metsästyskiintiöistä tai rauhoituksista.

    Rktl päivittää ajantasaisesti sivuilleen metsäkanalintukanta-arvioita riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella.

    Riistakolmiot lasketaan koko maan alueella nyt 25. kerran. Viime kesänä laskettiin 757 riistakolmiota.

    Enemmän kuin kaksi kolmannesta riistakolmioista lasketaan useamman laskentaryhmän voimin.

    Viime kesän laskentaan osallistui yli 4 700 henkilöä ja vapaaehtoiset laskijat taivalsivat työssään liki 28 000 kilometriä.

    Lisätietoja riistakolmioista: mmm.multiedition.fi/sarvi/sarvet/2-2012/fi/5.php.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    riistakolmiolaskenta
    metsästäjät
    metsäkanalinnut
    Suomen riistakeskus
    Rktl
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle