• Turkki pyrkii Euroopan talousmahdiksi

    Turkin presidentti Abdullah Gül on linjannut, että maasta tulee yksi Euroopan vahvimpia talouksia 2010-luvulla ja kaikkein vahvin vuoteen 2050 mennessä.
    Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    26.7.201310:34
    MT toimitus

    ISTANBUL (MT) EU aloitti Turkin jäsenyysneuvottelut kahdeksan vuotta sitten, mutta niissä on edetty hitaasti. Turkki ei tunnusta EU-maa Kyprosta, vaan pitää sen pohjoisosaa turkkilaisena.

    EU taas on ollut viime vuodet kiireinen omien kriisiensä kanssa, eikä Turkkikaan ole hinkunut Kyproksen ja Kreikan laskuja kuittaamaan.

    Pari viikkoa sitten neuvottelut nytkähtivät eteenpäin, kun aluepolitiikkaa koskeva luku avattiin.

    Turkkia pidetään porttina Lähi-itään ja myös edullisena tuotantomaana. Moni ulkomainen yritys teettää siellä autoja ja vaatteita, mutta vie voitot muualle.

    ”Ulkomaiset yritykset eivät ole toistaiseksi pelästyneet levottomuuksia eivätkä hidasta EU-jäsenyystietä. Talouskasvu kiinnostaa sijoittajia”, Turkin Finpro-vientitoimiston johtaja Samil Yavan sanoo.

    Suomalaisista maassa on tietotekniikka-, energia-, ympäristö-, kone-, rakennus- ja paperiyrityksiä, kuten Componenta, Metso, Huhtamäki, Kone ja Konecranes. Stockmann aikoo lisätä tekstiilituotantoaan, koska Turkki on lähellä.

    Tuorein menijä on varainhoitoyhtiö Taaleritehdas. Se uskoo Turkin talouden vahvistuvan idänporttina.

    Maatalousvienti ei juuri kannata, sillä Turkki on itse maailman suurimpia tuotantomaita.

    Artikkelin aiheet
    Turkki
    talouskasvu
    EU-jäsenyys
    viennin kasvu
    ulkomaalaiset yritykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria