• Viiden vuorokauden sää Sää eilen Matalapaineita pyörii Suomen ympärillä

    Uutiset
    30.3.201516:00
    MT toimitus

    Alkuviikolla matalapaine liikkuu Suomen yli pohjoiseen ja sää on pilvinen, sateinen ja tuulinen. Maan etelä- ja keskiosassa sataa vettä tai räntää, pohjoisessa myös lunta. Viikon puolivälissä matalapaine väistyy ja hetkellisesti sää poutaantuu, mutta jakson lopussa seuraava matalapaine sateineen saapuu etelästä ja laajalti tulee hajanaisia sateita.

    Päivälämpötila on pääosin 1–7 asteen välillä, Pohjois-Lapissa lämpötila on nollan vaiheilla. Yölämpötila on aluksi +3 ja -2 asteen välillä, vähitellen yöt kylmenevät ja etelässäkin voi olla yöpakkasta.

    Jakson ennustettu sademäärä on vedeksi muutettuna pääosin 5–30 milliä.

    Seuraavan viiden vuorokauden aikana sää jatkuu vaihtelevana ja ajoittain tulee heikkoja sateita.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    Suomi
    matalapaine
    sade
    lämpötila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria