• Myrsky tulee huomenna – kovimmat tuulet Lapissa

    Keskiviikkona on myös pieni mahdollisuus ukkoseen.
    Tapani-myrsky riehui Pohjoismaissa joulukuussa 2011 myrskytuhoja aiheuttaen.
    Tapani-myrsky riehui Pohjoismaissa joulukuussa 2011 myrskytuhoja aiheuttaen. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    7.6.201620:33
    Matti Tuominen

    Suomeen on tulossa huomenna keskiviikkona myrsky.

    Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin kertoo, että Suomeen saapuu voimakas matalapaine. Solinin mukaan tuulet voimistuvat keskiviikkona.

    Maan etelä- ja keskiosassa tuulee meteorologin ennusteen mukaan 15 metriä sekunnissa. Lapissa sen sijaan tuuli puhaltaa jopa 20 metriä sekunnissa. Lapin tuntureilla päästään Solinin mukaan jopa yli 21 metriä sekunnissa puhaltavaan tuuleen. Perämerellä tuuli voimistuu vielä Lapin tuntureidenkin lukemista. Siellä tuuli voi yltyä jopa 23 metriin sekunnissa.

    Tuuliin liittyy Solinin mukaan myös varsin runsaita vesisateita. Vuorokaudessa vettä voi sataa pohjoisessa Suomessa jopa 50 milliä.

    Myrskyn yhteydessä on myös pieni mahdollisuus ukkoseen.

    "Etenkin Lapissa ja Pohjanmaalla on jonkinlainen mahdollisuus ukkoseen.", Solin kertoo.

    Lämpötila jää myrskyn aikana Lapissa viiteen asteeseen. Etelä- ja Keski-Suomessa päästään 10-15 asteeseen.

    Artikkelin aiheet
    myrsky
    Lappi
    saaennuste
    ukkonen
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle