• Tutkijat: Metaania ilmakehässä yhä enemmän, vaikeuttaa taistelua ilmastonmuutosta vastaan

    Metaanin pitoisuus ilmassa on kasvanut huomattavasti etenkin kymmenen viime vuoden aikana.
    Esimerkiksi Australian Iso valliriutta on herkkä ilmastonmuutoksen vaikutuksille. LEHTIKUVA/AFP
    Esimerkiksi Australian Iso valliriutta on herkkä ilmastonmuutoksen vaikutuksille. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    12.12.201608:23
    STT

    Taistelu ilmastonmuutosta vastaan uhkaa muuttua entistä vaikeammaksi kasvaneiden ilman metaanipitoisuuksien takia, varoittavat asiaan erikoistuneet tutkijat.

    Metaani on voimakas kasvihuonekaasu. Sen pitoisuus ilmassa on tutkijoiden mukaan kasvanut huomattavasti etenkin kymmenen viime vuoden aikana.

    Pitoisuudet kasvoivat hitaasti vuodesta 2000 vuoteen 2006, mutta sen jälkeen ne ovat kasvaneet kymmenen kertaa nopeammin. Terävintä kasvu oli vuosina 2014 ja 2015.

    Tutkijoiden mukaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoite rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu alle kahteen celsiusasteeseen vaikeutuu huomattavasti, ellei metaanipäästöihin puututa.

    Yhteensä 81 tutkijan yhteenveto julkaistiin Environmental Research Letters -tiedejulkaisussa.

    Artikkelin aiheet
    metaani
    ilmastonmuutos
    kasvihuonekaasut
    Pariisin ilmastosopimus
    ympäristötutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria