• Laivayhtiö Viking Line antoi tulosvaroituksen – syynä koronavirus

    Yhtiön mukaan sen aiemmin julkaisemat tulosnäkymät eivät ole enää voimassa.
    Viking Linen mukaan sen aiemmin julkaisemat tulosnäkymät eivät ole enää voimassa.
    Viking Linen mukaan sen aiemmin julkaisemat tulosnäkymät eivät ole enää voimassa. 
    Uutiset
    11.3.202012:47
    STT

    Viking Line on antanut tulosvaroituksen koronaviruksen takia. Yhtiön mukaan sen aiemmin julkaisemat tulosnäkymät eivät ole enää voimassa. Koronavirusepidemian vaikutusta tulokseen on yhtiön mukaan liian aikaista määritellä, koska kehityksestä ei ole varmuutta.

    Koronavirusepidemia on levinnyt Ruotsissa erityisesti Tukholmaan, johon Viking Linen reitit Suomesta Ruotsiin kulkevat.

    Aiemmin Viking Line odotti, että matkustajamäärien kehitys on vakaata ja että matkustajakohtainen myynti kasvaa hieman. Aiemmin arvioitiin myös, että tänä vuonna liiketulos on viime vuoden liiketuloksen tasolla.

    Artikkelin aiheet
    Viking Line
    tulosvaroitus
    koronavirus
    varustamo
    Ruotsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle