• Suomen ensimmäinen kalajauhotehdas Kemiönsaaressa – kotimainen silakka jalostuu loheksi

    Itämeri voidaan saada parempaan kuntoon syömällä enemmän kotimaista kalaa.
    Ravinnekierrätystä parantamalla voidaan lisätä kalankasvatuksen kestävyyttä Itämerellä.
    Ravinnekierrätystä parantamalla voidaan lisätä kalankasvatuksen kestävyyttä Itämerellä. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    14.6.201618:45
    Anna-Elina Perttula

    Itämeren silakasta ja kilohailista aletaan kesästä 2016 lähtien valmistaa kotimaista kalajauhoa ja -öljyä, jota käytetään kalanrehun tuotannossa.

    Kemiönsaaressa Kasnäsissa on käynnistetty Suomen ensimmäinen kalajauhotehdas, jonka toiminnasta vastaa jo pitkään kalanjalostuksessa toiminut Salmonfarm Oy.

    Tehtaaseen investoitiin noin 6,5 miljoonaa euroa, josta puolet on peräisin Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta.

    Tehdas ostaa 30–40 miljoonaa kiloa kalaa vuodessa ja maksaa kalajauhon raaka-aineesta enemmän kuin turkisrehun raaka-aineesta maksetaan.

    Kalajauho ja -öljy myydään jatkojalostettavaksi Raisiolle, joka on tuonut markkinoille uuden Itämeri-kalanrehun.

    Tavoitteena on hyödyntää Itämeren kalakantoja aiempaa paremmin, pienentää ympäristökuormitusta ja parantaa Suomen kalaomavaraisuutta. Ravinteita kierrättämällä fosfori- ja typpikuormitus vähenevät.

    Suomalaisille kalankasvattajille halutaan tarjota kotimainen rehuvaihtoehto ja innostaa heitä tuotannon laajentamiseen.

    Mikäli kalankasvatus kansallisen strategian mukaisesti lisääntyy kymmenellä miljoonalla kilolla vuodessa, se tarkoittaa 40 miljoonan euron lisätuloja ja loisi rannikolle 400 uutta työpaikkaa. Kerroinvaikutusten myötä tämä tarkoittaisi noin 120 miljoonaa euroa ja 1400 työpaikkaa.

    Lue myös:

    Kolme neljästä haluaa syödä enemmän kalaa

    Sitran kiertotalouspalkinto roskakalojen hyödyntäjälle

    Lähikalahankkeeseen haetaan kalastajia

    Artikkelin aiheet
    kalajauhotehdas
    Kemiönsaari
    Itämeren suojelu
    kotimainen kala
    kalankasvatus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle