• IS: Hiihtäjälegenda Pauli Siitonen on kuollut – antoi nimen yhden potkun luisteluhiihdolle

    Hiihtäjäsuuruus ei suostunut ottamaan kunniaa luisteluhiihdon keksimisestä, vaikka ulkomailla tyyli hänen nimensä mukaan nimettiinkin.
    Menestynyt maastohiihtäjä Pauli Siitonen työskenteli poliisina. Hän kuoli 86 vuoden ikäisenä. Kuva on vuodelta 2018.
    Menestynyt maastohiihtäjä Pauli Siitonen työskenteli poliisina. Hän kuoli 86 vuoden ikäisenä. Kuva on vuodelta 2018.  Kuva: LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER
    Uutiset|Kulttuuri
    28.4.202415:50
    STT–

    Luistelutekniikastaan tunnettu hiihtäjäsuuruus Pauli Siitonen on kuollut 86-vuotiaana, uutisoi Ilta-Sanomat. Siitosen omaiset vahvistivat asian lehdelle.

    Siitonen muistetaan erityisesti pitkien maastohiihtomatkojen erikoismiehenä. Hän voitti uransa aikana muun muassa Vasaloppetin vuonna 1973 sekä Länsi-Saksassa järjestetyn König Ludvig Laufin kuudesti peräkkäin 1974–1979. Pitkien matkojen Euroloppet-sarjan Siitonen voitti 1975–1980.

    Voimiaan säästääkseen Siitonen otti hiihtäessään luistelupotkuja toisella suksellaan, ja tekniikkaa alettiin kutsua saksaksi termillä Siitonen-schritt. Poliisina työskennellyt suomalaishiihtäjä ei kuitenkaan tunnustautunut luistelutyylin oppi-isäksi.

    ”En minä luistelupotkua keksinyt. Joku Keski-Euroopassa vain sattui nimeämään sen sukunimeni mukaan”, Siitonen sanoi STT:n 80-vuotishaastattelussa vuonna 2018.

    Etelä-Karjalan Simpeleeltä kotoisin ollut Siitonen osallistui urallaan Grenoblen talviolympialaisiin 1968.

    Artikkelin aiheet
    Pauli Siitonen
    maastohiihto
    luisteluhiihdon historia
    talviolympialaiset
    urheilu-uutiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta