• Hätämajoitus järjestyi järven rannalta Kirkkonummella

    Uutiset
    21.8.201516:00
    MT toimitus

    KIRKKONUMMI (MT)

    Helsingin vastaanottokeskukset täyttyivät ääriään myöten elokuun puolessa välissä. Maahanmuuttovirasto reagoi varaamalla 300 paikkaa Kirkkonummen Evitskogissa sijaitsevan Nordic Lake Hostelin tiloista.

    Kirkkonummelle siirtyneet ovat pääasiassa nuoria miehiä. Koska hostellissa on lähinnä kahden hengen huoneita, jäivät perheet asumaan yhdessä Helsingin vastaanottokeskuksiin.

    Syyrian pääkaupungista Damaskoksesta kotoisin oleva Alaa lähti kotimaastaan jo muutama vuosi sitten maan tilanteen kiristyessä Arabiemiraattien Dubaihin.

    Viime vuonna hänet kutsuttiin Syyrian hallituksen asevoimiin. Alaa ei kuitenkaan suostunut taistelemaan vastustamansa hallinnon sodassa kansalaisiaan vastaan, ja hänen passinsa mitätöitiin.

    ”Perheeni on Saksassa. En ole nähnyt heitä neljään vuoteen”, hän kertoo.

    Perhe ei nykytilanteessa pääse tapaamaan toisiaan, sillä turvapaikanhakijoiden tulee pysyä siinä EU-maassa, mihin he ensimmäiseksi saapuivat.

    Saavuttuaan Suomeen Alaa vietti ensin kuusi kuukautta Oulussa samassa huoneessa 8 muun turvapaikanhakijan kanssa. Sen jälkeen hän siirtyi Helsinkiin.

    ”Se on ollut vaikeaa. Minulla ei ole ollut rahaa asuntoon, joten jouduin tulemaan takaisin vastaanottokeskukseen”, Alaa toteaa.

    Jos oleskelulupa Suomeen heltiää, Alaa haluaisi jäädä asumaan tänne pysyvästi. Perheensä luona Saksassa hän vierailisi.

    Alaa haluaa työskennellä elantonsa eteen. Dubaissa hän myi merkkivaatteita, ja ala kiinnostaisi Suomessakin. Oleskeluluvan jälkeen alkaisivat kieliopinnot.

    ”Opettelen suomea. Se ei ole ongelma. Dubaissa opettelin englantia.”

    Tilapäinen vastaanottokeskus Kirkkonummella ei tarjoa turvapaikanhakijoille suurkaupungin virikkeitä.

    Peltojen, metsän ja järven ympäröimä hostelli on kuitenkin toiminut aiemmin urheiluopistona.

    Ajankuluksi nuoret turvapaikanhakijat saattavatkin lähteä onkimaan, laittaa pystyyn koripallopelin tai käyttää kuntosalia.

    Pääasiassa aika vastaanottokeskuksessa kuluu kuitenkin hitaasti. Kymmenet nuoret miehet makaavat patjoillaan liikuntasalin lattialla odottaen seuraavaa poliisin kuulustelua tai lääkärinaikaa.

    Kaikki eivät kuitenkaan halunneet vain odotella. Lähtiessämme kymmenkunta nuorukaista odotteli seuraavaa bussia lähiliikenteen pysäkillä.

    Olli Toivanen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hätamajoitus
    turvapaikanhakijat
    Kirkkonummi
    Maahanmuuttovirasto
    Evitskog
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle