• Loimaan savikothaastavat SM-kyntäjät

    Uutiset
    25.9.201316:00
    Veikko Niittymaa

    Kynnön Suomen mestaruudet ratkotaan tulevana viikonloppuna Loimaan maatalousoppilaitoksen savimailla. Perjantain sänkiosuus starttaa ennen yhtätoista ja lauantaina jatketaan nurmella samaan aikaan.

    Sarka-aurojen viime vuoden mestari ja MM-kisakävijä Jarmo Itälehto Ilmajoelta ehti paikalle jo tiistaina ja palasi päätään pudistelleen pellolta.

    Lounais-Suomessa on ollut muun maan tapaan kuivaa ja kyntöolot ovat haastavia. Sen verran on satanut, että maa tarttuu siipeen, kertoo kilpailuja järjestävä Erkki Mäkelä.

    Mäkelä on rakentanut yhdessä koulutilaa viljelevän Tuomas Levomäen kanssa komeat puitteet kisoille. Kilpailulohkot ovat aivan Loimaa–Forssa-tien vieressä, sänki- ja nurmilohkot vierekkäin. Koulun piha on varattu pysäköintiin.

    Ympärillä on viitisentoista hehtaaria peltoa, joka on varattu maatalousnäyttelylle ja työnäytöksiin. Mäkelän mukaan paikalle ovat tulossa kutakuinkin kaikki maatalouskonealan toimijat, nelisenkymmentä traktoria ja yli 50 työkonetta.

    Kyntövaltikasta kilpaillaan 60. kertaa. Ensimmäiset kisat pidettiin Helsingin Viikissä vuonna 1953 ja vain kerran, vuonna 1968, kisat jäivät väliin, kun kynnön MM-kisoissa pidettiin välivuosi.

    Mukaan on ilmoittautunut 15 kyntäjää sarja-aurojen sarjaan, kaksi paluuauroihin ja viisi nuorten sarjaan. Veteraanisarjaan ottaa osaa viisi kilpailijaa.

    Kilpakyntö on suppean piirin harrastus. Sarka-aurojen viime vuoden kärkikymmenikkö on mukana, samoin paluuauroissa kyntävä kaksikko. Nuorten sarjassakin mitalistit puolustavat titteliään.

    Sarka-aurojen sarjan ennakkosuosikkeja ovat Itälehden ohella mestaruuden peräti seitsemän kertaa peräkkäin vienyt Matti Rautiainen Lohjalta.

    Paluuauroissa viime vuoden ykkönen Hannu Alander Tuusulasta saa tehdä tosissaan töitä pitääkseen kotikonnuillaan kyntävän Arto Ali-Eskolan Marttilasta takanaan.

    Nummipusulalainen Jouni Grönlund on hallinnut nuorten sarjaa vuosia ja hoitanee kisan kotiin tälläkin kertaa.

    Kyntökisoissa valtikka on siirtynyt Etelä-Pohjanmaalta läntiselle Uudellemaalle, missä kilpaharrastus on edelleen voimissaan.

    Sarka-aurojen ja paluuaurojen mestarit edustavat Suomea ensi syksyn MM-kisoissa Ranskassa. Kakkoset pääsevät Viro–Suomi-maaotteluun vuoden päästä Helsingin Haltialan tilan maille, missä kilvoitellaan Suomen mestaruuksista seuraavan kerran.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sm-kyntökilpailut
    Loimaa
    maatalous
    kilpakyntö
    maatalouskoneet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria