• MTV: Kaupan paistoleivät eivät aina kotimaisia

    Kauppiaiden mukaan alkuperä näkyy hyllyn merkinnöistä. Suuri osa tulee paistovalmiina ulkomailta
    Kauppojen paistopisteet eivät ole leipomoita, vaan tuotteet tulevat kauppoihin raakapakasteina.
    Kauppojen paistopisteet eivät ole leipomoita, vaan tuotteet tulevat kauppoihin raakapakasteina. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    20.2.201612:05
    Veikko Niittymaa

    Ruokakaupoissa yleistyneet paistopisteet ja niistä leviävä tuoreen leivät tuoksu eivät välttämättä tarkoita, että hyllyissä odottavat tuoreet leivät ja leivonnaiset olisivat kotimaisia.

    Kauppiaiden mukaan osa paistotuotteista tulee ulkomailta ja tuotteiden alkuperä merkitään hyllynreunaetikettiin tai ainakin etiketin ainesosalistaan. Asiasta uutisoi MTV:n verkkolehti lauantaina aamulla.

    Jutussa on haastateltu kolmen merkittävimmän kauppaketjun edustajia.

    Lidlin kaupallinen johtaja Timo Hansio toteaa, että toistaiseksi paistopistetuotteiden valmistusmaa on ilmoitettu myyntipisteellä ainesosalistassa.

    S-ryhmän valikoimapäällikkö Tiina Pensanen sanoo, että alkuperä näkyy hyllynreunaetiketissä.

    K-ruokakaupoissa alkuperämaa on asiakkaiden näkyvillä ja suomalaisten paistopistetuotteiden etiketissä on myös Suomen lippu, kertoo päivittäistavarakaupan tuoretuotteista vastaava johtaja Jyrki Karlsson Keskolta.

    Kauppiaiden mielestä jo paistopiste nimenä kertoo, ettei kyse on leipomosta. Lisäksi asiakkaat näkevät paistopisteeseen ja siellä oleviin pakastimiin.

    Artikkelin aiheet
    paistoleivät
    elintarvikkeiden alkuperä
    kauppaketjut
    kotimaisuus
    MTV-uutinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle