• Valtiovarainministeriö laskee hieman ennustettaan Suomen talouskasvusta: Tänä vuonna kasvua 1,5 prosenttia

    Edellisessä ennusteessa kesäkuussa ministeriö arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,2 prosenttia.
    Valtiovarainministeri Mika Lintilä (oik.) kommentoi elokuun lopulla, että Suomen kasvuluvut saattavat pian alkaa nollalla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Valtiovarainministeri Mika Lintilä (oik.) kommentoi elokuun lopulla, että Suomen kasvuluvut saattavat pian alkaa nollalla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    7.10.201913:16
    STT

    Valtiovarainministeriö laskee hieman ennustettaan Suomen talouskasvusta. Uudessa talouskatsauksessa ministeriö ennakoi tälle vuodelle 1,5 prosentin kasvua. Lähivuosina kasvu hidastuu 1 prosentin tuntumaan.

    Edellisessä ennusteessa kesäkuussa ministeriö arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,2 prosenttia.

    Valtiovarainministeriö ennakoi talouskasvun hidastuvan vuosina 2022–23 alle prosenttiin, mikä johtuu rakenteellisista tekijöistä. Seurauksena työllisyys ei juuri kohene.

    "Työllisyysaste nousee 73,1 prosenttiin vuonna 2023", katsaus toteaa.

    Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että työllisyysaste nousisi hallituskauden loppuun mennessä 75 prosenttiin.

    Kesäkuun ennusteessa VM ei pystynyt ottamaan huomioon pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen talouslinjauksia, koska hallitus oli vasta aloittanut työnsä eikä konkreettisia päätöksiä ollut tehty.

    Artikkelin aiheet
    Valtiovarainministeriö
    suomen talous
    talouskasvu
    Antti Rinne
    hallitusohjelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle