• Kysely: Asenteet mielenterveysongelmia kohtaan negatiivisempia kuin 14 vuoteen – liitto pitää muutosta hyvin huolestuttavana

    Suopeimmin mielenterveyskuntoutujiin suhtautuvat alle 30- ja yli 70-vuotiaat. Lisäksi naiset ottaisivat mielenterveyskuntoutujan naapurikseen miehiä useammin.
    Kyselyn mukaan joka neljäs suomalainen ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen. Tänään vietetään Maailman mielenterveyspäivää. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Kyselyn mukaan joka neljäs suomalainen ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen. Tänään vietetään Maailman mielenterveyspäivää. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.10.202510:47
    STT–

    Joka neljäs suomalainen ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen, käy ilmi Mielenterveyden keskusliiton tuoreesta mielenterveysbarometrista.

    Viime barometrissä vuonna 2023 tätä ei halunnut joka viides vastaajista. Keskusliiton mukaan asenteet mielenterveysongelmia kohtaan ovat nyt negatiivisempia kuin 14 vuoteen.

    ”Asenteet ovat koventuneet. Ajatus siitä, että joka neljäs ei haluaisi esimerkiksi minua naapurikseen, on pelottava”, sanoo erityisasiantuntija, VTT Päivi Rissanen Mielenterveyden keskusliiton tiedotteessa.

    20 vuoden aikana heidän, jotka eivät halua mielenterveyskuntoutujia naapurikseen, määrä on laskenut noin 30 prosentista hieman alle 20 prosenttiin. Nyt määrä on noussut 25 prosenttiin.

    Rissasen mukaan muutos on iso ja siksi hyvin huolestuttava.

    Mielenterveyden keskusliitto on tuottanut Mielenterveysbarometrin vuodesta 2005. Tänä vuonna kyselyyn vastasi 2  049 suomalaista.

    Barometri toteutettiin yhteistyössä Terapiat etulinjaan -hankkeen, Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin ja Tampereen yliopiston kanssa.

    Tänään vietetään Maailman mielenterveyspäivää.

    Rissasen mukaan viime aikojen sosiaaliturvan kiristyminen on voinut vahvistaa ihmisten kielteisiä asenteita. Asenteiden koventuminen näkyy myös suhtautumisessa esimerkiksi päihteiden käyttäjiin ja maahanmuuttajiin.

    ”Lisäksi keskustelussa hyvinvointivaltion tilasta ja uudistumisen tarpeesta korostuu usein ajattelutapa, jonka mukaan yksilö on itse vastuussa ongelmistaan”, Rissanen sanoo.

    Vahvin selittäjä asenteille löytyy vastaajien arvomaailmasta. Itsensä poliittisesti oikealle sijoittavista suomalaisista kaksi viidestä suhtautuu kielteisesti naapuruuteen mielenterveyskuntoutujan kanssa. Vasemmalla itsensä sijoittavista vastaava luku on noin joka kymmenes.

    Suopeimmin mielenterveyskuntoutujiin suhtautuvat alle 30- ja yli 70-vuotiaat. Lisäksi naiset ottaisivat mielenterveyskuntoutujan naapurikseen miehiä useammin.

    Samalla kuitenkin yli puolet vastaajista kokee, että mielenterveyskuntoutuja tulee leimatuksi sairautensa takia. Myös kuntoutujien yhteiskunnallisen aseman koetaan heikentyneen.

    ”Tutkijana näen, että mielenterveysongelmiin liittyvät asenteet ovat ristiriitaisia. Ei ole olemassa vain yhtä mielenterveysongelmiin liittyvää asennetta, minkä myös tulokset vahvistavat”, Rissanen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    mielenterveys
    asenteet
    Mielenterveysbarometri
    Mielenterveyden keskusliitto
    Päivi Rissanen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle