• Ilmastoneuvottelija Laurikka Bioenergian johtoon

    Bioenergia ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Harri Laurikka. Hän toimi Suomen pääneuvottelijana Pariisin ilmastokokouksessa.
    Uutiset
    22.12.201517:37
    MT toimitus

    Ympäristöneuvos, tekniikan tohtori Harri Laurikka, 45, on työskennellyt ympäristöministeriössä vuodesta 2007.

    Hän on ollut kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Suomen valtuuskunnissa asiantuntijana erityisesti päästöjen vähentämistä ja markkinapohjaisia mekanismeja koskevissa kysymyksissä.

    Aiemmin Laurikka on työskennellyt energiatalouden ja ilmastopolitiikan tutkijana sekä konsulttina energia-alalla.

    "Bioenergia on keskeisessä roolissa hallitusohjelmassa ja Suomen energia- ja ilmastostrategiassa. Suomella on alalla erittäin vahvaa osaamista", Laurikka muistuttaa.

    "Juuri solmittu Pariisin ilmastosopimus vahvistaa bioenergian asemaa maailmanlaajuisesti. On tärkeää, että Suomessa käydään läpi tähän liittyvät mahdollisuudet ja tartutaan niihin", Laurikka jatkaa.

    Bioenergia ry:n hallituksen puheenjohtaja Esa Lindholm perustelee hallituksen valintaa seuraavasti:

    "Uskon, että Laurikan johdolla voimme jatkaa tuloksekasta työtämme kotimaisten polttoaineiden tuotannon ja käytön edellytysten parantamiseksi. Bioenergian osuuden kasvattaminen on Suomelle luontainen tapa vastata ilmastoon, huoltovarmuuteen, työllisyyteen ja vaihtotaseeseen liittyviin haasteisiin."

    Bioenergia ry perustettiin joulukuussa 2011, kun FINBIO Suomen Bioenergiayhdistys ry, Puuenergia ry, Pellettienergiayhdistys ry ja Turveteollisuusliitto ry yhdistyivät.

    Kolme vuotta Bioenergia ry:n toimitusjohtajana toiminut Jyrki Peisa siirtyi loppuvuodesta maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen erityisavustajaksi.

    Artikkelin aiheet
    Harri Laurikka
    Bioenergia ry
    ilmastopolitiikka
    Suomi
    Pariisin ilmastosopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria