• Kellot siirtyvät talviaikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä

    Jako kesä- ja talviaikaan on käytössä koko Euroopan unionissa.
    Suomessa kelloja on siirrelty vuodesta 1981 lähtien. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.
    Suomessa kelloja on siirrelty vuodesta 1981 lähtien. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.  
    Uutiset|Lainsäädäntö
    29.10.202215:52
    STT–

    Suomi siirtyy ensi yönä talvi- eli normaaliaikaan. Kelloja siirretään tunti taaksepäin sunnuntaina aamuyöllä kello 4.00.

    Kelloja siirretään joka vuosi maaliskuun ja lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Ensi keväänä kesäaikaan palataan sunnuntaina 26. maaliskuuta.

    Jako kesä- ja talviaikaan on käytössä koko Euroopan unionissa. Tarkoituksena on sovittaa valon vuorokausittainen vaihtelu ihmisten valveillaoloaikaan. Suomessa kelloja on siirrelty vuodesta 1981 lähtien.

    EU:ssa on suunniteltu kesäajasta luopumista, ja myös Suomi on kannattanut esitystä. Viisareiden siirtelylle ei kuitenkaan ole näköpiirissä nopeaa loppua. Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi tällä viikolla tiedotteessa, että asian käsittely on edelleen pysähdyksissä.

    Euroopan komissio ehdotti vuonna 2018, että kellojen siirtelystä olisi luovuttu jo vuoden 2021 jälkeen. Euroopan parlamentti äänesti keväällä 2019 ehdotuksen puolesta. Nyt ehdotus odottaa EU:n neuvoston käsittelyä. Käsittely edellyttäisi kuitenkin sitä, että kaikki jäsenmaat muodostaisivat asiasta oman kantansa. Monilla mailla kantaa ei edelleenkään ole.

    Artikkelin aiheet
    talviaika
    kesäaika
    Euroopan unioni
    Suomi
    kellonsiirto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Markkinaoikeus teki ratkaisun aliurakoitsijoiden maksuaikoihin – päätös tuo helpotusta etenkin pienemmille yrityksille

  • Maanviljely vaikuttaa maaperään monin tavoin - myös hyvässä. Kuvassa vahva paalujuurinen valkomesikkä on työntynyt tiivistymäkerrosten läpi, jolloin kerääjäkasviseoksen muutkin kasvit pystyvät etenemään syvemmälle profiiliin. Näin vahvan juuriston omaavat kasvit/seokset eivät koskaan kärsi kuivuudesta. Kuva Loimaan Viljelymenetelmäkokeesta.

    Koneviesti | Maaperädirektiivi valmisteilla – direktiivi asettaa sääntöjä maankäytölle

  • Pienimuotoiset rakennushankkeet, jotka aikaisemmin on voitu toteuttaa toimenpideluvalla, vaativat tulevaisuudessa uusimuotoisen rakentamisluvan.

    Koneviesti | Rakennusvalvontojen odotetaan ruuhkautuvan ennen uuden lain voimaantuloa