• Tutkijat mittasivat ensi kertaa sinivalaan sykkeen – tulokset antavat ymmärtää, ettei eläin voisi olla enää tämän suurempi

    Stanfordin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan sinivalaan sydän käy äärirajoilla.
    Sinivalas sai sykeanturin kylkeensä pitkän vavan avulla.
    Sinivalas sai sykeanturin kylkeensä pitkän vavan avulla. Kuva: Ruutukaappaus Stanfordin yliopiston videolta
    Uutiset
    28.11.201921:50
    Henrik Hohteri

    Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston tutkijat onnistuivat ensi kertaa mittaamaan sinivalaan sykkeen.

    Sydämenlyöntien mittaamiseksi tutkijat kiinnittivät sykeanturin neljän imukupin avulla lähelle luonnossa elävän sinivalaan vasenta evämäistä eturaajaa.

    "Emme olleet varmoja että tämä toimisi, ja olimme epäluuloisia myös nähdessämme ensimmäiset tulokset", biologian apulaisprofessori Jeremy Goldbogen kertoo Stanfordin yliopiston tiedotteessa.

    Lopulta sydänäänet kuitenkin löytyivät aineistosta.

    Tulosten perusteella sinivalaan syke vaihtelee voimakkaasti. Alimmilleen, noin 4–8 lyöntiin minuutissa, syke painuu eläimen syödessä sukelluksen aikana.

    Kun valas nousee pintaan hengittämään, sydän lyö 30–35 kertaa minuutissa.

    Tutkijat olivat odottaneet huomattavasti maltillisempia lukemia sekä minimi- että maksimisykkeen osalta.

    He arvelevat, että erittäin matala syke sukelluksen aikana selittyy sinivalaan aortan kaaren rakenteella.

    Sydämestä lähtevä pääverisuoni on sinivalaalla erityisen joustava. Se varastoi sydämen kerralla pumppaaman veren ja annostelee sitä verenkiertoon supistumalla hitaasti.

    Tutkijat uskovat, että sinivalaan sydän käy lähellä äärirajojaan. Se voi selittää, miksi sinivalasta suurempaa eläintä ei ole olemassa. Suurempi ruumis tarvitsisi enemmän energiaa kuin sydän kestää.

    Artikkelin aiheet
    sinivalas
    sydän
    tutkimus
    Stanfordin yliopisto
    biologia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle