Tutkijat mittasivat ensi kertaa sinivalaan sykkeen – tulokset antavat ymmärtää, ettei eläin voisi olla enää tämän suurempi

Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston tutkijat onnistuivat ensi kertaa mittaamaan sinivalaan sykkeen.

Sydämenlyöntien mittaamiseksi tutkijat kiinnittivät sykeanturin neljän imukupin avulla lähelle luonnossa elävän sinivalaan vasenta evämäistä eturaajaa.

"Emme olleet varmoja että tämä toimisi, ja olimme epäluuloisia myös nähdessämme ensimmäiset tulokset", biologian apulaisprofessori Jeremy Goldbogen kertoo Stanfordin yliopiston tiedotteessa.

Lopulta sydänäänet kuitenkin löytyivät aineistosta.

Tulosten perusteella sinivalaan syke vaihtelee voimakkaasti. Alimmilleen, noin 4–8 lyöntiin minuutissa, syke painuu eläimen syödessä sukelluksen aikana.

Kun valas nousee pintaan hengittämään, sydän lyö 30–35 kertaa minuutissa.

Tutkijat olivat odottaneet huomattavasti maltillisempia lukemia sekä minimi- että maksimisykkeen osalta.

He arvelevat, että erittäin matala syke sukelluksen aikana selittyy sinivalaan aortan kaaren rakenteella.

Sydämestä lähtevä pääverisuoni on sinivalaalla erityisen joustava. Se varastoi sydämen kerralla pumppaaman veren ja annostelee sitä verenkiertoon supistumalla hitaasti.

Tutkijat uskovat, että sinivalaan sydän käy lähellä äärirajojaan. Se voi selittää, miksi sinivalasta suurempaa eläintä ei ole olemassa. Suurempi ruumis tarvitsisi enemmän energiaa kuin sydän kestää.