• HKScan suunnittelee osakeantia rahoitusasemansa vahvistamiseksi

    Yhtiön hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen 29.5.
    ”Suunniteltu järjestely vahvistaisi yhtiön rahoitusasemaa merkittävästi", Tero Hemmilä sanoo.
    ”Suunniteltu järjestely vahvistaisi yhtiön rahoitusasemaa merkittävästi", Tero Hemmilä sanoo. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    8.5.201910:18
    Satu Lehtonen

    HKScan suunnittelee osakeantia rahoitusasemansa turvaamiseksi ja pääomarakenteen vahvistamiseksi, yhtiö tiedotti tänään.

    Osakeannin tavoitteena on yhtiön talouden hallittu tasapainottaminen.

    Yhtiön hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen 29.5. Siellä on tarkoitus saada valtuutus rahoitusjärjestelylle, joka koostuisi enintään 60 miljoonan euron suunnatusta osakeannista.

    Tähän päivään mennessä HKScan on saanut nykyisiltä osakkeenomistajilta ja institutionaalisilta sijoittajilta yhteensä 54,8 miljoonan euron alustavat sitoumukset merkitä uusia A-sarjan osakkeita.

    Osakeannin lisäksi yhtiö neuvottelee nykyisten lainanantajien kanssa uudesta rahoitussopimuksesta ja lainojen maturiteettien pidentämisestä.

    ”Suunniteltu järjestely vahvistaisi yhtiön rahoitusasemaa merkittävästi. HKScan on keskellä käännösvaihetta, ja keskitymme yhtiön kassavirran ja kannattavuuden vahvistamiseen suunnitelmamme mukaisesti. Lyhyen aikavälin talouden tasapainottamistoimien lisäksi tarkastelemme aktiivisesti yhtiön liiketoimintaportfoliota sekä päivitämme parhaillaan yhtiön strategiaa, jonka avulla aiomme palauttaa yhtiön kohti kannattavaa kasvua”, toteaa HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä.

    Lue myös:

    HKScanissa valoa tunnelin päässä: Tappio pieneni selvästi

    Artikkelin aiheet
    HKScan
    osakeanti
    rahoitusjärjestely
    yhtiökokous
    Tero Hemmilä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria