• päivän punkti Nolla pilkku jotakin

    Uutiset
    21.8.201316:00
    MT toimitus

    Kuuden puolueen hallitus on monella tapaa luomus, joka sopisi paremmin modernin taiteen museoon kuin politiikkaan. Eri suuntaan vetävät voimat takaavat sen, että mitään ei saada aikaiseksi.

    Totisin paikka on tulossa. Kesän aikana on käynyt ilmi, että talous on vielä heikommissa kantimissa kuin on uskottu. Vaikka alamäkeä on viiletetty jo pitkän aikaa, kuopan pohja ei ole vielä edes näkyvissä.

    Viime viikolla levisi valtamedian kautta sokeeraava uutinen. Euroopan talous on kasvanut 0,3 prosenttia. Nolla pilkku kolme!

    Siinäpä syy juhliin. Huomaamatta jäi, että koko euroalue Saksaa lukuunottamatta haukkoo edelleen henkeä. Saksa on EU:n veturi ja pysyy. Suomi on siinä junassa yksi pieni vaunu peräpäässä.

    Teollisuuden vaikeudet Suomessa heijastuvat väistämättä vielä vuosien päähän. Yksin Nokia on lopettanut tuhansia työpaikkoja. Kännykkäteollisuus ei kuitenkaan ole ainoa ala, joka piiputtaa. Irtisanomisilmoituksia tulee viikoittain, viimeksi Lemminkäiseltä ja Metsolta. Teollisuuden työpaikat katoavat.

    Kun perusteollisuus kutistuu, kutistuvat myös palvelut. Vaikka nousu alkaisi, eivät entiset työpaikat palaa kuin illallinen manulle. Matkan varrella tulee isoja mittatappioita.

    Kummallista on, että meillä ei kovin paljon puhuta työllisyysasteesta. Tärkeämpää kuin mitata työttömyyttä, on mitata työllisyyttä. Suomi eroaa esimerkiksi Ruotsista siinä, että Ruotsissa on töissä enemmän väkeä kuin meillä. Huonokin työpaikka on ihmiselle parempi kuin ei työpaikkaa ollenkaan.

    Mitä pienempi joukko on töissä, sitä pienempi porukka myös rahoittaa tämän kaiken. Suomessa tehdään liian vähän töitä. Ja investoidaan liian vähän.

    Jos hallitus on ollut voimaton, ei yrityksiäkään kannata kehua. Ulos saneerataan parhaassa työiässä olevia viisikymppisiä. Samaan aikaan elinkeinoelämä saarnaa työurien pidentämisestä. Puheiden uskottavuus on pakkasen puolella.

    Jos et mitään tee, et tee virheitäkään. Se on joskus hyvä ohje, mutta ei sovi tähän tilanteeseen.

    Politiikan tutkijoille tämä aika on kuitenkin mitä parhain. Poliittinen paine pinnan alla kasvaa.

    Päättämättömyys kypsyttää seuraaviin vaaleihin ison muutoksen. Millaisen, sitä sopii arvailla.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    työllisyys
    teollisuus
    EU talous
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle