• Poronhoitoalueen ulkopuolella saa tappaa 10 sutta

    Uutiset
    19.11.201215:00
    REIJO VESTERINEN

    Poronhoitoalueen ulkopuolella saa tappaa enintään kymmenen sutta, maa- ja metsätalousministeriö antama asetus määrää.

    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi, että Suomessa on 180–200 sutta. Poronhoitoalueella niistä on 20–40.

    Poronhoitoalueella sudet ovat tänä vuonna tähän mennessä tappaneet poroja jo yli miljoonan euron edestä. Muualla Suomessa susien aiheuttamia vahinkoja on kirjattu noin 80 000 euron verran.

    Sutta voidaan Suomessa metsästää vain Suomen riistakeskuksen poikkeusluvilla.

    Erityisen merkittäviä vahinkoja tai ihmistä uhkaavia susia voidaan tappaa, ellei muuta keinoa ole. Suomen riistakeskus voi myöntää luvan perustelluista hakemuksista. Hakijalla on oltava metsästysoikeus alueella.

    Kiireellisissä tapauksissa poliisilla on oikeus määrätä susi tapettavaksi.

    Poronhoitoalueelle ministeriö ei asettanut tapettavien susien määrärajoituksia, mutta sielläkin riistakeskuksen on aina harkittava, onko muuta tyydyttävää ratkaisua ongelman ratkaisemiseksi.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    poronhoitoalue
    susi
    metsästys
    Suomen riistakeskus
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle