• Turska mitattiin uudeksi ennätyskalaksi

    Kalojen Suomenennätys-listalle saatiin viime vuonna kymmenen uutta ennätyskalaa. Inkoon merialueelta verkolla saatu 3,360 kilon turska on yksi uusista ennätyksistä.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    13.3.201315:52
    MT toimitus

    Ennätyskalalautakunnan hyväksymällä listalla on nyt 76 kala- ja kuusi rapulajia. Uusia lajeja ovat turska ja 15,1 sentin mittainen pikkunahkiainen.

    Muita ennätyksiä ovat 710 gramman isosimppu, 179 gramman seipi ja 704 grammaa painanut vimpa.

    Painavin ennätyskala oli 7,09 kilon toutain. Sulkavan uusi ennätys on 1,118 kiloa.

    Alle sata grammaa painavat kalat mitataan. Suurin allikkosalakka oli 7,8 senttiä pitkä, hietatokko 6,9 senttiä ja liejutaskurapu 2,27 senttiä pitkä.

    Lautakunta iloitsi erityisesti turskan ennätyksestä. Vielä 1980-luvulla turska oli yleinen kala Suomen merivesissä, mutta katosi sitten lähes kokonaan.

    Viime vuosina turskia on jälleen tavattu myös Suomen merialueella, mutta ne ovat olleet pieniä verrattuina Atlantilla eläviin lajikumppaneihinsa.

    Suomenennätyslistalta puuttuu yhä esimerkiksi peledsiika.

    Suomalaisten kalojen ennätyspainoja löytyy verkkosivulta http://www.vapaa-ajankalastaja.fi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle