• Haavisto: Suomi saanut toistaiseksi evakuoitua 34 ihmistä Afganistanista – yhä realistista saada halutut henkilöt maasta kuun loppuun mennessä

    Suomi pyrkii evakuoimaan kaikkiaan noin 240 henkilöä Afganistanista.
    Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan lisää suomalaisia on eilen ja tänään saatu Kabulin lentokentälle. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan lisää suomalaisia on eilen ja tänään saatu Kabulin lentokentälle. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa 
    Uutiset
    19.8.202118:49
    STT

    Suomi on saanut toistaiseksi evakuoitua yhteensä 34 ihmistä Afganistanista. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi tilannepäivityksen torstaina eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kokouksen jälkeen.

    Haavisto kertoi pitävänsä vielä realistisena ajatusta, että kaikki halutut henkilöt saadaan pois maasta elokuun loppuun mennessä. Hän kertoi kuitenkin Suomen olevan huolissaan ajan riittävyydestä ja että työtä pyritään tekemään mahdollisimman etupainotteisesti.

    "Nyt on minun tietojeni mukaan myös joitakin afgaaneja päässyt (lentokentän) porteista läpi, mutta tämä on ollut suuri vaikeus. Lähtökohtaisesti Suomen passilla on ollut helpompi sieltä portista tulla", Haavisto sanoi toimittajille.

    Jo maanantaina kerrottiin, että Suomi on lennättänyt Afganistanista kahdeksantoista kansalaistaan, mukaan lukien Kabulin-suurlähetystön työntekijät.

    Suomi pyrkii evakuoimaan noin 240 henkilöä Afganistanista.

    Ulkoministeriön tiedossa oli keskiviikkona lähes 70 Suomen kansalaista tai Suomessa oleskeluluvalla asuvaa, jotka ovat pyytäneet evakuointiapua Afganistanista.

    Lisäksi Suomi on luvannut turvaa 170 ihmiselle, jotka ovat Suomen Kabulin-suurlähetystön nykyisiä ja entisiä työntekijöitä, EU-edustuston ja puolustusliitto Naton työntekijöitä sekä heidän perheenjäseniään.

    Toimittajat kysyivät Haavistolta kokouksen jälkeen mahdollisuudesta laajentaa evakuoitavien listaa. Haaviston mukaan valiokunnan kokouksessa valiokunnan jäsenet toivat esille ajatuksia kysymyksestä, mutta tällä hetkellä Suomi keskittyy nimiin, jotka ovat nyt listoilla.

    "Meillä on nyt kädet täynnä työtä tässä toteutuksessa ja vältämme myös katteettomien lupausten antamista", Haavisto sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Haavisto
    evakuointi
    Afganistan
    Suomi
    ulkoministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle