• Joutsan villisiat iskivät taas – nyt myös kuusikkoon

    Kuminapelto ja metsänpohjat on tongittu, ja sika osa väistää jahtimiehiä.
    Tiistaina otetusta kuvasta on helposti laskettavissa kymmenkunta villisikaa.
    Tiistaina otetusta kuvasta on helposti laskettavissa kymmenkunta villisikaa. Kuva: Esko Manninen
    Uutiset
    30.10.201519:00
    Eija Mansikkamäki

    Villisiat ovat tulleet jäädäkseen Joutsan, Hartolan ja Luhangan rajamaille. MT kertoi alkuviikosta, kuinka joutsalaisen Esko Mannisen kuminapellot olivat joutuneet 14 villisian lauman hyökkäyksen kohteeksi.

    Lauma ei ole lähtenyt, vaikka paikalle on saatu pyssymiehiäkin. Tiistaina Manninen kuvasi lauman jälleen, ja keskiviikkoiltana alkoi jahti.

    "Yhtään ei kaatunut. Ne osasivat väistää, eivät tulleet näkyviin. Mutta seuraavana yönä tulivat taas", Manninen sadattelee. Siat ovat tonkineet jo 1–2 hehtaaria Mannisen vuokraamaa kuminapeltoa ja lisäksi juuri raivattua, päätehakkuuvaiheessa olevaa kuusikkoa.

    "Alapelto on täysin syöty ja metsänpohja tongittu".

    Mannisen kameraan taltioituneen lauman koko on edelleen 14 yksilöä, porsaita, emakoita ja karju.

    Maanomistajan mielestä syyt villisian leviämiseen ovat leudot talvet ja liian vähäinen metsästys. Hänen maillaan metsästykseen on tultu maanomistajan luvalla.

    Manninen toivoo metsästäjien tapaan, että maahan sataisi lunta, jotta metsästys onnistuisi myös päiväaikaan jälkiä seuraamalla.

    Villisikaa saa pyytää kesäkuun alusta helmikuun loppuun, ei kuitenkaan naarasta, jolla on porsaat. Villisian liha tulee kypsentää hyvin trikiiniloisvaaran vuoksi.

    Artikkelin aiheet
    villisiat
    metsästys
    Joutsa
    maatalous
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria