• Emeritusprofessori Jantusen mukaan THL:n laskelmat ovat edelleen pielessä: "Tilannekuva väärä, tehohoito vaarassa ylikuormittua kymmenkertaisesti"

    Matti Jantusen mielestä Suomessa täytyisi ottaa välittömästi käyttöön mahdollisimman kattavat ulkonaliikkumiskiellot.
    Emeritusprofessori Matti Jantunen varoittaa koronavirusepidemian hallitsemattomasta leviämisestä Suomessa.
    Emeritusprofessori Matti Jantunen varoittaa koronavirusepidemian hallitsemattomasta leviämisestä Suomessa. Kuva: Jukka Pasonen, Pirjo Jantunen
    Uutiset
    26.3.202016:42
    Jukka Koivula

    Kansanterveyslaitoksella pitkän uran tehnyt ja riskinarviointiin erikoistunut emeritusprofessori Matti Jantunen kritisoi voimakkaasti Suomen hallituksen linjaa sekä THL:n laskelmia koronavirusepidemian torjumisessa.

    THL julkisti eilen torstaina päivitetyn ennusteensa koronaviruksen etenemisestä Suomessa.

    Ennusteen mukaan noin 11 300 ihmistä tarvitsee sairaalahoitoa ja heistä 3 600 tehohoitoa.

    Jantusen mielestä THL:n ja sitä kautta myös Suomen hallituksen tilannekuva kriisistä on edelleenkin pahasti pielessä.

    "Suomessa on edelleen vallalla se perustavanlaatuisesti väärä käsitys, että riittää, kun koronaviruksen etenemistä hidastetaan. Pyrkimyksenä pitäisi olla kaikin keinoin tukahduttaa epidemia", Jantunen korostaa.

    Emeritusprofessorin mukaan nykyisen kaltaisessa tilanteessa, jossa viruksen annetaan edelleen levitä, joskin rajoitustoimien takia entistä hitaammin, on valtavia riskejä.

    "En millään usko, että koronavirusepidemia pysyy näillä keinoilla hallinnassa. WHO:n käyttämillä lukuarvoilla laskettuna vakavasti sairaiden määrät nousevat sellaisiin volyymeihin, että terveydenhuollon ja erityisesti tehohoidon kapasiteetti ylikuormittuu jopa kymmenkertaisesti", Jantunen varoittaa.

     

    Jantusen mukaan THL on ensinnäkin tehnyt virheen siinä, että epidemian etenemistä mittaavia ennusteita on Suomessa peilattu Kiinan Wuhanista saatuihin tilastoihin.

    "Wuhanissa otettiin kuitenkin käyttöön erittäin paljon kovemmat toimet kuin Suomessa. Miten voidaan olettaa, että epidemia Suomessa etenisi samaan tahtiin kuin alueella, jossa eristämistoimet ovat olleet moninkertaisesti järeämpiä?"

    "Samalla logiikalla venäläisten suurhyökkäys olisi pysähtynyt Tali-Ihantalassa ilman ensimmäistäkään suomalaissotilasta", Jantunen vertaa.

    Jantusen mukaan asia olisi vielä korjattavissa.

    "Britanniassa pääministeri Boris Johnson on tehnyt poliittisen täyskäännöksen ja sanonut, että maa täytyy pistää täysin kiinni, koska minkään maan sairaanhoitojärjestelmä ei voi kestää epidemian leviämistä koko maahan. Sama ratkaisu täytyisi tehdä välittömästi Suomessakin", ulkonaliikkumiskiellon välitöntä käyttöön ottamista kannattava Jantunen sanoo.

    "Vain elämän ylläpitämiseen välttämättömät toiminnat kuten asiointi lähimmässä ruokakaupassa ja apteekissa pitäisi sallia tilanteessa, jossa olemme nyt."

     

    Emeritusprofessori kritisoi myös THL:n linjaa, jonka mukaan vain sairastuneita testataan.

    "Mahdollisimman suurten ihmisjoukkojen testaaminen on kriittisen tärkeä elementti. Vain näin voimme tietää, missä ja miten sairaus etenee, ja torjua sen leviämistä edelleen. Miksi ihmeessä me testaisimme vain ne, joista me jo tiedämme, että he ovat sairaita?"

    Jantunen nostaa esimerkiksi Etelä-Korean, jossa koronavirustestejä on tehty suurille ihmisjoukoille ja tartunnan saaneet on laitettu valvottuun kotieristykseen.

    "Tartunnan saaneista jäljitettiin mahdollisimman tarkkaan kaikki kontaktit, joita heillä oli ollut edellisten kahden viikon aikana, esimerkiksi luottokorttiliikennettä seuraamalla. Tartunnan saaneiden lisäksi myös heidän kauttaan tartunnalle altistuneet eristettiin."

    Jantunen toivoo, että Suomi omaksuisi mahdollisimman nopeasti uudenlaisen linjan testauksiin.

    "Testaamiskapasiteettia olisi tarjolla muun muassa

    Lue myös:

    Keskustan varapuheenjohtaja pitää ulkonaliikkumiskieltoa mahdollisena – "Tilannekuva on muuttunut viime aikoina"

    Artikkelin aiheet
    Matti Jantunen
    THL
    koronavirusepidemia
    Suomi
    ulkonaliikkumiskielto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle