• Orpo kertoo käyneensä "vakavan ja perusteellisen keskustelun" ministeri Rydmanin kanssa

    Eduskunnan täysistunnossa äänestetään tänään elinkeinoministeri Rydmanin luottamuksesta.
    Pääministeri Orpon mukaan myös hallituspuolueiden johtajanelikko on käynyt asioita läpi. Hän sanoo, että hallitus on toimintakykyinen. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Pääministeri Orpon mukaan myös hallituspuolueiden johtajanelikko on käynyt asioita läpi. Hän sanoo, että hallitus on toimintakykyinen. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  Kuva: Mikko Stig
    Uutiset|Politiikka
    24.6.202412:32
    STT

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo käyneensä viikonlopun aikana vakavan ja perusteellisen keskustelun elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) kanssa. Orpon mukaan heillä on nyt yhteneväinen käsitys siitä, että toimittajien pitää antaa tehdä työtään. Hallituksen jäsenen tehtävä ei ole aliarvioida median roolia, sanoo Orpo.

    Orpon mukaan myös hallituspuolueiden johtajanelikko on käynyt asioita läpi. Hän sanoo, että hallitus on toimintakykyinen.

    Eduskunnan täysistunnossa äänestetään tänään elinkeinoministeri Rydmanin luottamuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Vasemmistoliiton mukaan Wille Rydmanille esitetään epäluottamusta mahdollisesti jo huomenna torstaina. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.

      Politiikka | Vasemmistoliitto esittää ministeri Rydmanille epäluottamusta

    Artikkelin aiheet
    Petteri Orpo
    Wille Rydman
    luottamusäänestys
    Suomen hallitus
    Eduskunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa