• Kesäiset päivät jatkuvat sadekuurojen säestämänä

    Edeltävien päivien tapaan lähipäivinä nautitaan niin auringosta kuin suojaudutaan sadekuuroiltakin. Viikon puolivälissä lähes koko maassa on hyvinkin poutaista ja lämpötila lähtee nousuun.
    Kesäiset päivät jatkuvat, mutta sade- ja ukkoskuuroilta ei vältytä.
    Kesäiset päivät jatkuvat, mutta sade- ja ukkoskuuroilta ei vältytä.  Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Uutiset|Sää
    12.8.202507:14
    Eevi Silvennoinen & Sini Jääskeläinen

    Tänään tiistaina sade- ja ukkoskuuroja syntyy maan länsiosassa. Kuurojen kehitys alkaa jo aamupäivällä ja kestää iltaan saakka.

    Aktiivisimmillaan sade- ja ukkoskuurojen kehitys on iltapäivällä, ja ukkoskuuroihin liittyy salamoinnin ja ukkospuuskien lisäksi paikoin rankkaa sadetta ja pieniä rakeita. Sade- ja ukkoskuurot menevät nopeasti ohi ja niiden lomassa aurinko pääsee paistamaan laajalti.

    Tiistaina on ajoittain epävakaista, mutta sen jälkeen kesäiset säät alkavat.
    Tiistaina on ajoittain epävakaista, mutta sen jälkeen kesäiset säät alkavat.  

    Maan länsiosan lisäksi myös Lapissa muodostuu tiistaina sadekuuroja eikä ukkosenkaan mahdollisuus ole poissuljettu. Muualla maassa tiistaipäivä on varsin poutainen ja aurinko paistaa laajalti. Keskiviikkona kesäisen poutainen ja aurinkoinen sää yleistyy lähes koko maassa, mutta maan pohjois- ja itäosassa on yhä sade- ja ukkoskuurojen mahdollisuus.

    Torstaina lounaasta virtaa Suomeen lämmintä ilmamassaa ja maan eteläosassa lämpötila voi kohota lähelle hellelukemia tai ylikin. Tämän hetken ennusteen mukaan myös perjantaina voitaisiin mitata hellettä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    sadekuuro
    ukkonen
    helle
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita