• HS: Niinistöllä reilu johto, lähes neljännes äänestäjistä miettii vielä

    Kolme neljästä Väyrysen ja Soinin kannattajasta aikoo äänestää Niinistöä, sanoo Helsingin Sanomien julkaisema gallup. Niinistö johtaa gallupissa luvuin 64-36.
    Uutiset
    31.1.201208:50
    MT toimitus

    Kokoomuksen Sauli Niinistöllä on edelleen vankka kannatus Suomen seuraavaksi presidentiksi, selviää Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä.

    Niinistöä kannattaa presidentiksi 64 prosenttia kantansa ilmoittaneista. Vihreiden Pekka Haaviston kannatus on 36 prosenttia. Kun mukaan lasketaan myös ne, jotka eivät äänestä tai ilmoita kantaansa, on Niinistön kannatus 48 prosenttia ja Haaviston 28 prosenttia.

    Vastanneista 23 prosenttia ei kerro tai tiedä vielä kantaansa.

    Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella keskustan Paavo Väyrystä tai perussuomalaisten Timo Soinia äänestäneistä noin kolme neljästä aikoo nyt äänestää Niinistöä.

    Haaviston taakse menevät gallupin mukaan vahvimmin vasemmistoliiton kannattajat. SDP:n kannattajien äänet menevät tasan.

    TNS Gallup haastatteli tutkimusta varten reilu tuhat suomalaista. Haastattelut tehtiin torstain ja sunnuntain välillä.

    Tänään ehtii vielä äänestää ennakkoon

    Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys päättyy tänään. Äänensä voi käydä antamassa missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa.

    Ennakkoäänestys on sujunut vilkkaammin kuin kuusi vuotta sitten toisella kierroksella. Äänestäjien määrä ylitti miljoonan toissa päivänä.

    Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina. Äänestyspaikat ovat silloin auki kello 9–20.

    http://www.hs.fi/

    STT

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    presidentinvaalit
    Pekka Haavisto
    vaaligallup
    Helsingin Sanomat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle