• EU kutsui Donald Trumpin heti käymään

    EU haluaa jatkaa kauppaneuvotteluja USA:n kanssa, vaikka tuleva presidentti kampanjassaan on sanonut vastustavansa niitä.
    Donald Trump pääsee nyt osoittamaan käytännössä, kuinka kansainvälinen hän on. Kuva on Trumpin pääkonttorin edestä New Yorkista.
    Donald Trump pääsee nyt osoittamaan käytännössä, kuinka kansainvälinen hän on. Kuva on Trumpin pääkonttorin edestä New Yorkista. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    9.11.201615:41
    Aimo Vainio

    EU:n johtajien suhtautuminen Yhdysvaltojen viime yönä valittuun presidenttiin Donald Trumpiin on lähinnä käytännöllinen.

    EU:n puheenjohtajat Jean-Claude Juncker ja Donald Tusk onnittelivat Trumpia ja kutsuivat hänet huippukokoukseen mahdollisimman pian.

    He muistuttivat Trumpia, että EU:n ja USA:n läheiset suhteet perustuvat vapauteen, ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja uskoon vapaisiin markkinoihin.

    Puheenjohtajat toivoivat, että neuvottelut TTIP-kauppasopimuksesta jatkuvat.

    Myös Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kutsui Trumpin tutustumaan Natoon.

    Euroopan parlamentin puheenjohtaja Martin Schulz rinnasti tuloksen kesäkuun äänestykseen Britannian EU-erosta.

    "Vaali oli protesti, jonka aalto vei Trumpin valkoiseen taloon", Shulz kirjoittaa.

    Räväkämpiäkin kommentteja on kuultu. Suomen komissaari Jyrki Katainen vaati tiistaina vaalien alla populismin loppua, Politico-lehti kirjoittaa.

    "Jos populismi jatkuu, sivistys loppuu", Katainen sanoi lehden mukaan.

    Lue lisää:

    Metsäteollisuudelle haitallisinta on, jos dollari heikkenee pysyvästi

    Amchamin Helenius harmittelee, jos TTIP-neuvottelut kaatuvat - "työ sääntelyn purkamiseksi menee hukkaan"

    Baltian maita huolettaa Trumpin voitto

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    Euroopan unioni
    kauppaneuvottelu
    USA
    TTIP
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria