• Keskisuomalainen: Palkittu valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen on kuollut

    Hämäläinen kuoli lehden mukaan perjantaina äkillisen sairauskohtauksen seurauksena.
    Valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen Hämäläinen kuoli Keskisuomalaisen mukaan perjantaina äkillisen sairauskohtauksen seurauksena. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI.
    Valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen Hämäläinen kuoli Keskisuomalaisen mukaan perjantaina äkillisen sairauskohtauksen seurauksena. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    30.9.202314:35
    STT

    Palkittu valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen on kuollut, kertoo Keskisuomalainen.

    Hämäläinen kuoli lehden mukaan perjantaina äkillisen sairauskohtauksen seurauksena.

    Hämäläinen sai tunnustusta muun muassa ottamastaan koronavuotta 2021 symboloivasta kuvasta, joka palkittiin Vuoden lehtikuvana.

    Hän toimi myös muun muassa Journalistiliiton luottamustehtävissä ja lehtikuvauksen opettajana.

    Hämäläinen valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta (nykyinen Aalto-yliopisto) valokuvataiteen laitokselta vuonna 2004.

    Lisää aiheesta
    • Vuoden lehtikuvan ja Uutiskuvan 2022 ottanut Sami Kero voittajien julkistustilaisuudessa Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.

      Yhteiskunta | Vuoden lehtikuva ukrainalaissotilaasta jää kummittelemaan mieleen – Sami Keron kuva sai tuplavoiton

    Artikkelin aiheet
    Hanna-Kaisa Hämäläinen
    valokuvaaja
    kuolema
    Keskisuomalainen
    journalismi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle