• Suomen Pankki: Opintolainoja nostettiin aiempaa enemmän

    Uutiset
    30.6.201516:25
    STT

    Opintolainojen kysyntä on ollut alkuvuonna aiempaa vilkkaampaa, kertoo Suomen Pankki. Tammi-toukokuun aikana opiskelijat nostivat opintolainaa yhteensä 184 miljoonaa euroa, kun vastaavaan aikaan vuotta aiemmin nostot olivat 123 miljoonaa euroa.

    Tilastokeskuksen koulutustilaston mukaan työssä käyvien opiskelijoiden määrät ovat vähentyneet, mikä osaltaan selittää opintolainojen kysynnän vilkastumista. Myös vuoden 2014 syksyllä voimaan tulleet opintotuen muutokset ja erityisesti uusia korkeakouluopiskelijoita koskeva opintolainahyvitys ovat lisänneet halukkuutta opintolainan nostoon.

    Uusien opintolainanostojen keskikorko oli toukokuussa ennätysmäisen alhainen 0,94 prosenttia.

    Kotitaloudet nostivat toukokuussa 2015 uusia asuntolainoja 1,5 miljardin euron edestä, eli lähes saman verran kuin vuotta aiemmin toukokuussa. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli toukokuussa 1,50 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Pankki
    opintolaina
    opiskelijat
    lainamarkkinat
    opintotuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria