• MTV: Joulukuut jopa viisi astetta aiempaa lämpimämpiä

    Ilmaston lämpeneminen on Suomessa muuta maailmaa nopeampaa.
    Kunnon lumikelejä on talvien lämmetessä entistä harvemmin.
    Kunnon lumikelejä on talvien lämmetessä entistä harvemmin. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    23.11.201509:51
    Terhi Pape-Mustonen

    Suomen keskilämpötilan on mitattu nousseen viimeksi kuluneiden vajaan 170 vuoden aikana jo yli 2 celsiusastetta, kerrotaan MTV:n uutisessa.

    Tutkimusten mukaan lämpeneminen ei jakaudu tasaisesti vaan lämpötilat ovat nousseet eniten talvikuukausina. Joulukuun keskilämpötilat ovat nousseet lähes viisi astetta. Myös tammi- ja helmikuu ovat lämmenneet muita kuukausia enemmän.

    Maailmanlaajuisesti ilmaston arvioidaan lämmenneen vajaat 0,9 astetta. Suomessa ja muilla maapallon napoja lähellä olevilla alueilla lämpeneminen on ollut huomattavasti muuta maailmaa nopeampaa.

    1960-luvun jälkeen keskilämpötilan tasaista nousua ei ole enää voinut selittää ilman ihmisen vaikutusta ja kasvihuonekaasujen päästöjä. Koko maapallon mittakaavassa 14 lämpimintä vuotta on eletty 2000-luvulla.

    Linkki MTV:n uutiseen.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    Suomi
    säästö
    lämpötilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle