• Posti muuttaa toimintansa ydintehtävää postipalveluista paketteihin ja logistiikkaan – kirjeposti jatkossa yrityksen tukitoiminto

    Posti teki koronapandemiasta johtuvan verkkokaupan kasvun seurauksena hyvän tuloksen.
    Postin ydintoimintaa on jatkossa pakettien jakelu.
    Postin ydintoimintaa on jatkossa pakettien jakelu. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    17.2.202118:01
    Nikke Kinnunen
    Postin tulos parani koronavuonna.
    Postin tulos parani koronavuonna. Kuva: Jukka Pasonen

    Posti ottaa ydintehtäväkseen pakettiliikenteen ja logistiikkapalvelut Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Perinteiset postipalvelut, kuten kirjeposti, pysyvät jatkossa tukitoimintona.

    "Postipalveluilla Suomessa on tärkeä täydentävä ja tukeva rooli", Posti Groupin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto kertoo yhtiön tulostiedotteessa.

    Medialle järjestetyssä tiedotustilaisuudessa puhunut Kuusisto sanoi, että Postin toiminnassa on kyse jakelusta, mutta jaettava on muuttanut vuosien mittaan muotoaan.

    Uudistusten myötä Posti tavoittelee asemaa "modernina jakelu- ja logistiikkayhtiönä". Toiminnalle haetaan uutta suuntaa, sillä kirjepostin määrä on vähentynyt vuosia.

    Postin jakelutoimintaa viitoittaa postilaki, jonka mukaan kirjeposti on jaettava viitenä päivänä viikossa. Tämän jakelun piiriin kuuluvat muun muassa sanoma- ja aikakauslehdet. Kuusisto vakuutti tiedotustilaisuudessa että "niin kauan kun perinteisiä postipalveluita on jaettavana, me niitä jaamme."

    MT kysyi Postin hallintoneuvoston puheenjohtajalta Aki Lindéniltä (sd.) kommenttia uuteen strategiaan. Hän viestitti avustajansa välityksellä, että ei tahdo kommentoida aihetta ennen hallintoneuvoston käsittelyä. Aihetta käsitellään hallintoneuvostossa 4. päivä huhtikuuta.

    Koronavuoden aikana Posti paransi tulostaan vuodesta 2019. Liikevaihto kasvoi 3,1 prosentilla 1 613,6 miljoonaan euroon. Voitto kasvoi 55 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa 3,4 prosenttia liikevaihdosta. Vuonna 2019 vastaava osuus oli 1,2 prosenttia liikevaihdosta.

    Koronaviruspandemia vauhditti verkkokauppaa, mikä näkyy myös Postin tuloksessa. Pakettiliikenne kasvoi vuodentakaisesta peräti 27 prosenttia. Paketti- ja verkkokauppaliikenne kattoi vuoden 2020 lopussa 57 prosenttia konsernin liikevaihdosta. Vuodesta 2019 kasvua tuli viisi prosenttiyksikköä.

    Sen sijaan perinteiset postipalvelut jatkoivat laskuaan. Postin yleispalveluvelvoitteen piirissä olleet lähetykset käsittivät enää 3,4 prosenttia kaikesta jakelusta.

    Artikkelin aiheet
    Posti Group
    pakettiliikenne
    logistiikkapalvelut
    postipalvelut
    koronaviruspandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria