• Lätäköissä läträävä välttää allergiat

    Allergiat ovat lisääntyneet samaa tahtia asfaltin käytön kanssa. Tari Haahtelan mukaan ilmiö kertoo siitä, että luontojuuremme ovat katkenneet.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    23.9.201111:29
    MT toimitus

    Allergioiden yleistyminen johtuu siitä, että ihmisen elimistö ei ole ehtinyt muuttua samaa tahtia ympäristön kanssa, väittää professori Tari Haahtela Iho- ja allergiasairaalasta.

    Nykysuomalainen muistuttaa perimältään isovanhempiaan, mutta asuinympäristö on useimmilla aivan toisenlainen.

    Haahtela puhuu asfaltti-indeksistä.

    Indeksi osoittaa, että asfaltin käyttö on lisääntynyt samaa tahtia kuin allergiat. Sekä asfalttia että allergioita oli vähän 1960-luvun alussa, nyt kummatkin ovat varsin yleisiä.

    ”Asfaltti-indeksi konkretisoi sitä, miten olemme katkaisseet luontojuuremme.”

    Haahtelan mukaan immuunijärjestelmä oppii samaan tapaan kuin lapset oppivat tekemistään virheistä.

    ”Kävelemään opetellessaan lapsi nousee jaloilleen ja pyllähtää. Lapsi oppii kävelemään kaatumalla tuhat kertaa.”

    Immuunijärjestelmä puolestaan oppii tunnistamaan iholle ja limakalvolle tunkeutuvat mikrobit ja reagoimaan niihin sen perusteella, onko mikrobi haitallinen vai ei.

    Artikkelin aiheet
    allergiat
    ympäristö
    terveys
    Tari Haahtela
    asfaltti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria