• FK: Sijoitusrahastoihin tammikuussa yli 500 miljoonaa uutta pääomaa

    Uutiset
    9.2.201510:14
    MT toimitus

    Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin tammikuun aikana nettomääräisesti yli 500 miljoonaa uutta pääomaa, kertoo Finanssialan Keskusliitto (FK). Eniten uutta rahaa keräsivät pitkän koron rahastot, joihin sijoitettiin yli 400 miljoonaa euroa. Yhdistelmärahastoihin sijoitettiin yli 200 miljoonaa euroa ja osakerahastoihin sata miljoonaa euroa.

    Lyhyen koron rahastoista puolestaan lunastettiin kuun aikana 224 miljoonaa euroa.

    Sijoitusrahastojen pääoma nousi kuun lopulla kaikkien aikojen ennätykseen 88,6 miljardilla eurolla. FK:n mukaan osakerahastojen arvonnousu oli tammikuussa poikkeuksellisen voimakasta. Taustalla oli Euroopan keskuspankin päätös aloittaa niin sanottu määrällinen elvytys, mikä vahvisti markkinatunnelmia etenkin Euroopassa, mutta heijastui myös muualle maailmaan.

    Artikkelin aiheet
    sijoitusrahastot
    finanssiala
    pääomamarkkinat
    Euroopan keskuspankki
    määrällinen elvytys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle