• Broilerin kulutuskasvanut neljänneksen

    Uutiset
    9.7.201216:00
    MT toimitus

    Broilerin liha maistuu suomalaisille aina vain paremmin.

    Gallup Elintarviketieto ennakoi kulutuksen kasvavan tänä vuonna 92,5 miljoonaan kiloon, mikä on neljänneksen enemmän kuin vuonna 2007.

    Kulutus on lisääntynyt viiden vuoden ajan yhtäjaksoisesti.

    Myös tuotanto on selkeässä kasvussa. Broileria tuotettiin tammi–toukokuussa 40,4 miljoonaa kiloa. Se on 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Koko vuoden tuotantoennuste on 98,8 miljoonaa kiloa, kun vuonna 2007 tuotanto oli vajaan viidenneksen pienempi.

    Suomalaisten syömästä broilerista noin 88 prosenttia oli tammi–toukokuussa kotimaassa tuotettua.

    Lihaa tuotiin eniten Brasiliasta ja valmisteita Thaimaasta.

    Myös kalkkunan kulutuksen arvioidaan lisääntyvän edelleen tänä vuonna.

    Sivu 5

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    broileri
    lihan kulutus
    ruokatrendit
    kotimainen tuotanto
    siipikarjanliha
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle