• Apurahoja sääksen suojeluun

    Sääksisäätiön hallitus on jakanut vuoden 2012 apurahat sääksen suojelua ja tutkimusta edistäviin hankkeisiin.
    Uutiset
    15.3.201213:42
    MT toimitus

    Sääksisäätiö on 22 vuoden ajan tukenut sääksen suojelua ja tutkimusta. Tänä vuonna rahaa jaettiin runsaat 2 000 euroa.

    Suomen pesivä sääksikanta on noin tuhannen parin suuruinen.

    Suurin osa sääksipareista pesii niille varta vasten rakennetuissa tekopesissä. Sääksisäätiön apurahojen tuella muun muassa tekopesäverkoston rakentaminen ja ylläpito on mahdollistunut maan kaikissa osissa.

    Kentällä sääksen suojelu ja tutkimus tapahtuu yhteistyössä Metsähallituksen, Luonnontieteellisen keskusmuseon, rengastajien ja paikallisten ihmisten kanssa.

    Yksi apurahan saajista oli Vesa Hyyryläinen Paltamosta. Kainuun sääksiprojektin kenttätöihin annettiin 500 euroa.

    Vuonna 2011 Kainuun tutkimusalueella tarkastettiin 122 sääksireviiriä ja rengastettiin 116 poikasta.

    Sääksisäätiön hallitus jakoi myös hakemuksetta kaksi tunnustusapurahaa.

    Jouko Alhainen Humppilasta sai Kangasalan Pohtiolammen sääksikeskuksen sääksitornin kuvaussiiven oma-aloitteisesta suunnittelutyöstä ja piirustusten laadinnasta rakennuslupaa varten 200 euroa.

    Jouko Ylönen sai 300 euroa Pohtiolammen sääksikeskuksen kala-altaiden oma-aloitteisesta talvisen huoltotyön suunnittelusta ja toteutuksesta.

    Artikkelin aiheet
    sääksi
    luonnonsuojelu
    apuraha
    Sääksisäätiö
    Pohtiolampi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria