• Paltan ennuste: Palvelualojen työllisyyden kasvu hiipuu merkittävästi ensi vuonna, mutta työvoimapula ei hellitä

    Arvion mukaan työllisten määrä yksityisillä palvelualoilla kasvaa ensi vuonna enää vajaalla 8  000:lla
    Paltan ennusteessa arvioidaan, että työllisten määrä yksityisillä palvelualoilla kasvaa ensi vuonna enää vajaalla 8 000:lla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Paltan ennusteessa arvioidaan, että työllisten määrä yksityisillä palvelualoilla kasvaa ensi vuonna enää vajaalla 8 000:lla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Uutiset|Talous
    5.10.202212:15
    STT–

    Työllisyyden kasvu hidastuu palvelualoilla merkittävästi ensi vuonna, mutta se ei poista kroonistunutta työvoimapulaa, arvioi Palvelualojen työnantajat Palta ennusteessaan. Yli 40 prosenttia palveluyrityksistä ilmoittaa Paltan suhdannekatsauksessa työvoimapulan yrityksen suurimmaksi kasvun esteeksi.

    Paltan pääekonomisti Martti Pykärin mukaan yritysten työvoimapulaa ja rekrytointivaikeuksia ylläpitää väestön ikääntyminen. Yli 60-vuotiaiden osuus työllisistä on kasvanut finanssikriisin jälkeisinä vuosina kahdeksasta kahteentoista prosenttiin.

    Työvoiman ikääntyminen tarkoittaa Pykärin mukaan korvausrekrytointitarpeiden kasvua ja sitä, että tarjottu työpanos on yhä useammin vain osa-aikaista.

    Paltan ennusteessa arvioidaan, että työllisten määrä yksityisillä palvelualoilla kasvaa ensi vuonna enää vajaalla 8  000:lla, kun tänä vuonna määrän odotetaan kasvavan vajaalla 30  000 työllisellä.

    Työvoiman kysyntä säilyy Paltan mukaan voimakkaimpana informaatio- ja viestintäpalveluissa. Liikenteessä ja logistiikassa työllisyyden ei puolestaan odoteta enää ensi vuonna kasvavan lainkaan.

    "Suhdanteen heikkeneminen viilentää työmarkkinoita hetkellisesti, kun työvoiman kysyntä koko talouden tasolla vähenee”, Pykäri sanoo tiedotteessa.

    Paltan ennusteen mukaan yksityisten palvelualojen liikevaihdon volyymi kasvaa tänä vuonna lähes kuudella prosentilla, kun kasvu viime vuonna oli lähes viisi prosenttia. Ensi vuonna kasvu on ennusteen mukaan noin kaksi prosenttia, kunhan talous piristyy vuoden loppua kohden.

    Romahdusta ei Pykärin mukaan ole odotettavissa, mutta yleinen suhdanteen viileneminen, kiristyvä rahapolitiikka sekä kuluttajien ostovoiman heikkeneminen nipistävät myös palveluiden kysyntää.

    Artikkelin aiheet
    Palta
    työmarkkinat
    työllisyys
    ennusteet
    palvelualat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria