• Karhunmetsästys on alkanut tänään

    Tavoitteena on Suomen riistakeskuksen mukaan vähentää ennalta karhujen aiheuttamia turvallisuusuhkia ja omaisuusvahinkoja.
    Riistakeskuksen mukaan metsästyksellä harvennetaan kasvanutta karhukantaa. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.
    Riistakeskuksen mukaan metsästyksellä harvennetaan kasvanutta karhukantaa. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Erä
    20.8.202607:34
    STT

    Karhunmetsästys alkaa tänään, kertoo Suomen riistakeskus.

    Poronhoitoalueen eteläpuolelle on myönnetty poikkeusluvat 182 karhun pyyntiin ja ne on kohdennettu karhukannan itäiselle ja keskiselle kannanhoitoalueelle.

    Kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on Suomen riistakeskuksen mukaan vähentää ennalta karhujen aiheuttamia turvallisuusuhkia ja omaisuusvahinkoja.

    Riistakeskuksen mukaan metsästyksellä harvennetaan kasvanutta karhukantaa sekä rajoitetaan kannan kasvua ja tihentymien muodostumista metsästysalueilla.

    Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut alueelliset kiintiöt poronhoitoalueelle. Metsästysvuonna 2026–2027 kiintiö on yhteensä 85 karhua. Metsästyksellä pyritään vähentämään karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja, Riistakeskus kertoo.

    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    karhu
    Suomen riistakeskus
    riistanhoito
    poronhoitoalue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle