• Lahden filmihankepalkittiin vuodenkotiseututekona

    Uutiset
    11.8.201416:00
    MT toimitus

    Hämeenlinnassa viikonvaihteessa vietetyillä valtakunnallisilla kotiseutupäivillä julkistettiin Suomen Kotiseutuliiton valitsemat vuoden kotiseututeko ja vuoden kaupunginosa.

    Vuoden kotiseututeoksi on valittu Lahti-filmit talteen ja esille -hanke, joka on Lahti-seuran, Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen ja Lahden Videokuvaajien yhteistyöprojekti.

    Hankkeessa kerätään ja digitoidaan paikallishistoriallisesti arvokasta filmi-, video-, äänite- ja valokuva-aineistoa ja pelastetaan aineistoa jälkipolville.

    Tarkoitus on myös on viedä dokumentit nettiin. Hankkeelle avataan elokuussa kotisivut osoitteeseen www.kotiseutufilmit.fi sekä Facebook-sivut.

    Tampereen Pispala on vuoden kaupunginosa 2014. Pispala on hyvä esimerkki perinteisestä suomalaisesta 1800-luvun jälkipuoliskolla rakennetusta esikaupunkialueesta, joita syntyi teollistumisen mukanaan tuoman muuttoliikkeen seurauksena.

    ”Alue on säästynyt nykypäivään poikkeuksellisen hyvin, mikä on suurelta osin asukkaiden oman aktiivisuuden ansiota. Idyllinen Pispala on nykyään Tampereen tunnetuimpia alueita ja kaupungin matkailun vetonaula”, sanoo valintaraadin puheenjohtaja, Turun yliopiston kulttuurihistorian dosentti Rauno Lahtinen.

    Pispalalaiset ovat ahkeria kansalaisvaikuttajia ja siellä toimii muun muassa kymmeniä yhdistyksiä. Paikallisiin tapahtumiin voi tutustua Pispalan portaat -nettisivustolla, jolta voi helposti tarkistaa, mitä kaupunginosassa tapahtuu.

    Kotiseutuliike on toiminut Suomessa jo 120 vuotta, sillä vuonna 1894 Lohjalla perustettiin Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät.

    Suomen Kotiseutuliitto perustettiin vuonna 1949.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kotiseutupäivät
    Lahti-filmit
    Suomen Kotiseutuliitto
    Tampereen Pispala
    paikallishistoria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle