• Karjalainen: Pankkien ilmoitukset epäilyttävistä liiketoimista rajusti lisääntyneet

    Eniten ilmoituksia tekevät rahapelitoimijat sekä yleistä maksunvälitystä tarjoavat yritykset.
    Pankkien KRP:lle tekemien ilmoitusten määrä oli yli 3 200.
    Pankkien KRP:lle tekemien ilmoitusten määrä oli yli 3 200. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    10.2.201709:24
    STT

    Pankit tekivät viime vuonna keskusrikospoliisin (KRP) rahanpesun selvittelykeskukselle ennätysmäärän ilmoituksia epäilyttävistä liiketoimista. Asiasta uutisoivan Karjalaisen mukaan pankkien tekemiä ilmoituksia oli viime vuonna 3 258. Lehti kertoo, että määrä on kasvanut jo muutaman vuoden ajan.

    Suurin selittäjä asialle on rahanpesun selvittelykeskuksen päällikön Pekka Vasaran mukaan se, että pankkien oma valvonta on tehostunut.

    "Pankeissa on havahduttu siihen, että ilmoittamiseen pitää suhtautua vakavasti. Pankit ovat satsanneet henkilöstöön ja uusineet tietojärjestelmiään sekä alkaneet aktiivisesti hakea epäilyttäviä liiketoimia", Vasara sanoo.

    Pankit tekevät ilmoituksia kolmanneksi eniten. Eniten ilmoituksia tekevät rahapelitoimijat sekä yleistä maksunvälitystä tarjoavat yritykset.

    Artikkelin aiheet
    epäilyttävät liiketoimet
    rahanpesu
    pankit
    KRP
    Rahanpesun selvittelykeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria