• Hallitus poistaa datakeskusten sähköverotuen – STT:n tietojen mukaan tulossa korvaava tukimalli

    Kokoomus on ollut huolissaan siitä, jättääkö Google veronkiristyksen takia toteuttamatta miljardi-investoinnin Kajaaniin ja Muhokselle.
    Helsingin Sanomien mukaan kokoomus on ollut huolissaan siitä, jättääkö Google veronkiristyksen takia toteuttamatta miljardi-investoinnin mm. Kajaaniin. Kuvassa näkyvä alue kuuluu Googlen suunnittelemaan kauppaan. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Helsingin Sanomien mukaan kokoomus on ollut huolissaan siitä, jättääkö Google veronkiristyksen takia toteuttamatta miljardi-investoinnin mm. Kajaaniin. Kuvassa näkyvä alue kuuluu Googlen suunnittelemaan kauppaan. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Talous
    23.10.202515:08
    STT

    Hallitus esittää, että datakeskusten sähköverotuki poistetaan. Konesaleissa käytettävän sähkön vero on nyt 0,05 senttiä kilowattitunnilta ja kiristyy muutoksen myötä 2,24 senttiin kilowattitunnilta.

    Esityksen antaminen oli epävarmaa ja hallituksen kiista asiasta oli käynnissä vielä keskiviikkona, uutisoi Helsingin Sanomat. HS:n mukaan kokoomus on ollut huolissaan siitä, jättääkö Google veronkiristyksen takia toteuttamatta miljardi-investoinnin Kajaaniin ja Muhokselle.

    Tätä ongelmaa ratkomaan hallituksessa onkin STT:n tietojen mukaan sovittu, että datakeskuksille luodaan korvaava tukimalli.

    Aiemmin lokakuussa valtiovarainministeriö tiedotti, että hallitus arvioi mahdollisen erillisen tuen tarpeellisuutta sen jälkeen, kun tekeillä oleva datatalouden tiekartta on valmistunut.

    ”Hallitus varautuu tarvittaessa luomaan tukijärjestelmän lisäarvoa tuovien datakeskusinvestointien varmistamiseksi”, tiedotteessa sanottiin 10. lokakuuta.

    Makeisten veronkorotuksesta luovuttiin

    Datakeskuksilla on ollut oikeus alempaan sähköveroluokkaan, ja nyt hallitus esittää niiden siirtämistä yleiseen sähköveroluokkaan.

    Hallitus päätti verotuen poistosta keväällä. Poisto oli korvaava toimi sille, ettei hallitus toteuttanutkaan suunniteltua makeisten ja suklaan arvonlisäverotuksen korottamista.

    ”Emme näe näiden yritystukien säilyttämiselle enää tarvetta muuttuneessa vero-, elinkeino- ja energiapoliittisessa tilanteessa. Samalla haluamme edistää puhtaan sähkön ja sen siirtokapasiteetin riittävyyttä”, Purra sanoi ministeriön tiedotteessa keväällä.

    Artikkelin aiheet
    datakeskukset
    sähkövero
    verotuki
    Google
    Kajaani
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena