• Kaapelit maan alle ja kartalle

    Uutiset
    17.2.201215:00
    MATTI PELTOLA

    Sähköjohtojen kaapelointi sai kaivattua vauhtia varsin ikävällä tavalla, kun herättäjäksi kaivattiin myrskyä. Naapurimaa Ruotsin vuoden 2005 myrskyt eivät riittäneet herätteeksi, vaan vaadittiin ihan omakohtaista kokemusta aiheesta.

    Samalla kun kaapelointia voimakkaasti lisätään tulee huolehtia sekä tämän uuden että vanhemmankin kaapeloinnin kartalle saamisesta.

    Viime vuosikymmeninä maassamme on vedetty maahan tuhansia kilometrejä sähkö- ja telekaapeleita, mikä on tapahtunut käytännössä pitkälti koordinoimatta. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa mistään ei saa keskitettyä tietoa alueella sijaitsevista kaapeleista. Käytännössä kaapeleiden omistajatkaan eivät tiedä kaikilta osin kaapeleidensa sijaintia.

    Yksittäiset kunnat eivät käytännössä koordinoi telekaapeleiden sijoittamista viestintämarkkinalain pykälässä 110 tarkoitetulla tavalla. Yksittäisestä sähkö- ja teleyhtiöstä on ollut käytännön kokemusten mukaan hyvin vaikea saada kaapelinäyttöä ja karttatiedot ovat usein puutteelliset. Osaltaan tämä johtuu siitä, että yritykset ovat minimoineet oman henkilökuntansa, jolloin he eivät käytännössä edes pysty antamaan kaapelinäyttöpalvelua kohtuullisella toimitusaikataululla, vaikka niiden siihen lain mukaan tulee kyetä.

    Edelleen kaapelivahinkotilanteessa käytännössä usein perusteettomasti käytetään kaapelin katkaisseen kaivinkoneyrittäjän vastuuvakuutusta, vaikka katkeamisen varsinainen syy on yrittäjän tai hänen työntekijänsä huolimattomuuden sijasta kaapelin riittämätön asennussyvyys tai kaapelikarttaa vastaamaton sijainti. Vastuu ei käytännössä kanavoidu virheellisen asennustyön tai työn puutteellisen dokumentoinnin suorittaneille tahoille.

    Kun yhteiskuntamme on yhä riippuvaisempi kaapeliverkoista, niiden sijoittelu tulisi saada kattavasti koordinoitua sekä niiden sijainnit kattavasti tietoon.

    Samalla kun kaapelointia perustellusti lisätään, on huolehdittava siitä, että kaapelin sijaintitietojen ja sijaintinäyttöjen osalta päästään tyydyttävään tilanteeseen. Vastaukset kaapeleiden sijainnista on saatava veloituksetta aiheuttamatta kohtuuttomia viiveitä kaivutöille. Paikallaan on myös selkeyttää nykypäivän huolellisuutta ja vastuunjakoa kaapelivahingoissa, jolloin monelta kaapelivahingolta vältyttäisiin.

    Matti Peltola

    toimitusjohtaja

    Koneyrittäjien liitto

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kaapelointi
    sähköverkko
    koordinaatio
    vastuunjako
    Koneyrittäjien liitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria