• Mallioppilas jäi luokalle

    Uutiset
    31.12.201215:00
    Niklas Holmberg

    KOMMENTTI

    EU-politiikan kuluneimpia kliseitä on, että Suomi on EU:n mallioppilas.

    Tilastojen mukaan opettajan

    suosikki kuitenkin istuu päivästä toiseen komission puhuttelussa.

    Kun päälle pannaan

    änkyröinti europolitiikassa, mallioppilaasta onkin kasvanut suoranainen häirikkö.

    Murkkuikää potevalle Suomelle mallioppilaan leima on ollut niin kova paikka, että eurooppaministeri Alexander Stubbin (kok.) piti Nobel-puheessaan oikein rehvastella, kuinka huonosti meillä pannaan direktiivejä täytäntöön. Taisi Stubbilta unohtua, että hän itse on ollut niitä säätämässä.

    Direktiivien täytäntöönpanoa koskevat tilastot eivät tietenkään kerro kaikkea. Suomessa jahkaillaan, mutta kun direktiivit aikanaan saadaan voimaan, niistä tehdään varmuuden vuoksi tiukempia kuin muualla.

    Joissain maissa direktiivit kyllä siirretään tunnollisesti osaksi lainsäädäntöä, mutta lakien noudattaminen taas perustuu enemmän vapaaehtoisuuteen.

    Yllättävää on, että sisämarkkina-asioissa EU:n todellinen mallioppilas onkin unionin ulkopuolinen maa.

    Direktiivejä pakoon haluavan pitää suunnata Pohjoismaita kauemmas. Esimerkiksi Norjassa on tänä päivänä voimassa noin 4 500 EU-säädöstä.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU-politiikka
    Suomi
    direktiivit
    Alexander Stubb
    Norja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle